Suomalaiset pitsiverhot

Tosi nälkäisille

Satu Raunola:
Australialaiset haluavat nauttia elämästä

Olin jo aikaisemmin päivällä sopinut Satu Raunolan kanssa keskustelua neljän maissa. Kävelin Pohjois-Sydneyssä olevaan toimistolle Harbour Bridgen kautta. Siksi olin varmasti nääntyneen oloinen kun saavuin oikeaan osoitteeseen. Finnessen toimisto sijaitsi omakotityyppisessä talossa lähellä Milson Point´in asemaa. Juna olisi ollut luonnollinen kulkuneuvo, mutta kävellen pääsin nauttimaan mahtavista näköaloista sillalta.

Satu Raunola on nuorehko vaalea nainen. Luovutin hänelle mukanani tuomani, Erja Reinikaisen lähettämän lahjapaketin. Satu ehdotti että mentäisiin kahvilaan jossa olisi mukavampi keskustella. Siellä kävimme läpi ajan puitteissa kysymyksiä joita esitin keskustelun muodossa. Satu on tullut Australiaan -95, ensiksi toisen yrityksen palvelukseen ja viimeiset neljä vuotta oman yrityksen puitteissa. Yrityksessä oli myös Australialainen omistaja-kumppani. Yritys tekee PR-työtä matkailualan yrityksille sekä myös välittä matkailupalveluja. Toimistossa oli esillä ainakin isoja Alaskan mainoksia.

Satu kertoi että myös Finnessen toimintaan on vaikuttanut nykyinen epävarma maailmantilanne. Kaikki ovat varovaisia ja se näkyy myös yrityksen asiakkaiden toiminnassa. Pitkäaikaisia investointeja, jollaisia Finnessen palvelutkin osittain ovat, siirretään myöhemmäksi. Tuttua myös Suomen yritysmaailmassa! 

Australialaiset ovat kansana mukavuudenhaluisia
Australian nykyisen pääministeri Howardin toimintaan Satu ei tuntunut järin tyytyväiseltä. Hän kertoi käsityksenään että Howard seuraa aivan liian paljon Georg W Bushin ja Tony Blairin politiikkaa. Australialaiset eivät ole halukkaita osallistumaan seikkailuun kaukana maailmalla. Siitä voi Australian kannalta olla sekin seuraus että hyvänä säilyneet suhteet etnisten ryhmien välillä huononevat ja lisää ääriainesten toimintamahdollisuuksia. Australialaiset eivät haluaisi oman maansa muuttuvan pelon yhteiskunnaksi jossa jatkuvasti on pidettävä mielessä terrorismin mahdollisuudet. Australialaiset ovat kansana mukavuudenhaluisia, eivätkä haluaisi pohtia ”vaikeita” kansainvälisiä asioita, vaan mielellään ottaisivat rennommin ja nauttisivat elämästä.

Kun elinolosuhteet ovat sellaiset kuin ne Australiassa ovat, lämmintä riittää ja aurinko paistaa, ei se voi olla vaikuttamatta ihmisten mentaliteettiin. Australialaiset ottavat vapaa-ajan rennosti ja ilmassa onkin koko ajan rento meininki, silti liike-elämän ihmiset pukeutuvatkin muodollisesti jopa yli 40 asteen lämmössä. Lyhyet suorat housut, valkoinen paita, kravatti ja takki on rennoin asu vakavassa business-piireissä. Naiset pukeutuvat myös huolitellusti. Pukeutuminen vastaa, lyhyitä suoria housuja lukuun ottamatta hyvin Keskieurooppalaista käytäntöä. Turistit ovat T-paidassa ja shortseissa, mutta keskustan pilvenpiirtäjään ne eivät kuulu.

Juurettomuus ja kulttuurin puute
Australian huonoista puolista Satu mainitsi juurettomuuden, yhteisen kulttuurin puutteen, merkittävänä huonona puolena yhteiskunnassa. Ei ole elämistä rytmittäviä yhteisiä juhlapäiviä niin kuin Suomessa. Vaikka Australialaiset tunnistavat olevansa australialaisia, ei kuitenkaan ole sellaisia yhteisiä rituaaleja kuin Suomessa, esimerkkinä vaikkapa juhannus tai joulu. Ajan puutteen vuoksi emme ehtineet keskustella Australialaisten suhtautumista urheiluun, kenties yhdistäviä tekijöitä kansakunnalle löytyy sitä kautta! Krikettihän pitää kuningattaren vallassa, sanotaan. En muista kuka viisas näin on sanonut, vai onko kukaan. Voi olla että olen keksinyt sen itse. Rugby on toinen merkittävä urheilumuoto. Pienissäkin kylissä voi olla omat rugby-seurat. Tärkeää on, että säännöt ovat australialaiset.

Suomalaiset pitsiverhot

On lämmin Australialainen iltapäivä saapuessani Canberran Torrensin kaupunginosaan. Olen ajanut pyörälläni harhaan ja kierrellyt ylimääräisen parin kymmenen kilometrin lenkin. Polkupyörä peräkärryineen ei ole kevyimpiä liikuteltavia, siksi olen surkean näköinen kun soitan ovikelloa. Vaikka olen myöhässä, päätän että en anna periksi. Ajan perille ja käyn tervehtimässä jos joku sattuisi olemaan paikalla. Kello on yli neljä, sovimme tapaamisen jo kolme tuntia sitten.

  Hopeanharmaa tyylikäs kissa katsoo minua kun odotan oven takana. Sisältä kuuluu askelia ja samalla myös lapsen itkua. Herätin päiväunilta. Vaalea kookas, silmälasipäinen mies avaa oven ja tervehtii. Lipposen Erkki, hän esittäytyy. Myös vaimo Ulla tulee paikalle.

"Etsin setäni Heikin hautapaikkaa"
Olohuoneessa kerron vielä taustan miten sain yhteystiedot ja vaikeuksistani löytää perille. Olen matkallani Australian ympäri käymässä Canberrassa. Olen käynyt lähetystössä kysymässä vuonna -67 kuolleen setäni Heikin hautapaikkaa. Lähetystössä keskustellessamme Elisabet Teittinen soittaa parille tuttavalleen, toinen heistä on nimeltään Erkki Lipponen. Heikki ja Erkki ovat olleet töissä aikoinaan samoilla rakennuksilla.

Käymme Wodsin hautausmaalla. Kirkot Australiassa ovat täysin itsenäisiä ja yleensä pieniä. Niillä on yhteisiä hautausmaita, joihin on haudattu, omille alueilleen, kaikkien uskontokuntien edustajia. Luterilaisten alue löytyy oikeasta siivestä, tarkka paikka löytyy numeroitujen paikkojen perusteella. Hauta on siellä laattoineen. Pidämme hetken hiljaisuuden. Käymme vielä Erkin vanhempien haudalla. Katselen nimiä laatoissa, monet ovat suomalaisia. Aika monta nuorena kuollutta miestä. Siirtolaisen elämä ei ollut aina helppoa.

Synkkää jälkeä
Erkki haluaa näyttää vielä pensaspalojen tuhoja. Kaupungin alueella paloi kaikkiaan viitisensataa omakotitaloa ja rakennusta. Lisäksi tuhoutui paljon muuta omaisuutta.  Lämpötilat olivat olleet 40 Celsiusasteen yläpuolella. Pienikin palonalku, tässä tapauksessa pieni palo vuorilla sai alkuun pensaspalon. Se vuorostaan lennätti kipinöitä ja palavia kasvinosia asutusalueelle. Talot syttyivät hetkessä, omaisuutta ei yleensä ehditty pelastaa. Kummallista on että taloja paloin toisten rakennusten keskeltä, sellaiset rakennukset joissa oli neljään suuntaan viistottu katto, yleensä jäivät ehjiksi. Erkki arveli sen johtuvan ilman virtauksista.

Todella synkeää jälkeä. Töitä tehdään jatkuvasti palovaaran pienentämiseksi, mutta palojen syttyminen on vaikea estää, kun lähteet ovat monia. Kuivina aikoina on ehdoton tulentekokielto ja kylteillä autoilijoita muistutetaan tupakantumppien vaaroista.

Aluetta kierreltyämme lähdemme takaisin Lipposten talolle. Ullan pojan Mikan Sakari-poika on ollut päivän hoidossa ja nyt Mika ja vaimonsa Emma ovat tulleet noutamaan vilkasta ja vaalea Sakaria kotiin. Heidän kotinsa on lähettyvillä, joten järjestely toimii mukavasti. Mika puhuu suomea sujuvasti, takana suomalainen varusmiespalvelukin. Emma on saksalaisperäinen australialainen. Erkki kertoo että Sakarikin oppii suomenkielen tulevaisuudessa, hän on osaltaan opettamassa.

Erkki On tarjonnut yösijaa, ja kun hän kertoo että lähettyvillä ei ole Caravan Parkeja tai edes motelleja, otan tarjouksen kiitollisuudella vastaan. Totta puhuen en haluaisi olla vaivaksi, mutta olin kovin kiitollinen tarjouksesta.

Lipposten värikäs historia
Ullan valmistaman aterian jälkeen menemme Lipposten perheen ja Ullan taipaleeseen Suomesta Australiaan.

Taustalla oli se, että Erkin äidillä oli jo sukua Australiassa, eno oli Skywillessä. Erkin isä myi talonsa –56 ja osti liput perheelle. Matkaliput maksoivat talon verran.Vanhempien lisäksi perheeseen kuului kaksi veljeä ja sisko. Viiden ja puolen vuorokauden matka tehtiin poikkeavasti lentokoneella. Yleensä siirtolaiset silloin matkustivat laivalla, laivamatka kesti pari kuukautta. SAS oli avannut reitin Pohjoisnavan yli. Kyseinen lento oli toinen järjestyksessään. Lennolla tehtiin välilasku Thuleen. Muita pysähtymiskohteita olivat Havaji, Canton Island ja Fidzi. Välilaskupaikoilla yövyttiin. Matkalla sai tai joutui opiskelemaan jo ensimmäiset englannin sanat. Erkki muistelee, miten hän oppi sanan Gate, portti. Muitakin sanoja alkoi jäädä mieleen.

Sydneyssä oli lämmintä kun sinne saavuttiin. Lentokenttä oli pienen tuntuinen ja sen asemarakennus oli vaivainen koppi.

"Send me to Tasmania"
Perhe asui Skywillessä hostelsin tapaisessa. Kun työtä ei alkanut saapumisen jälkeen löytyä, otti Erkki ohjakset omiin käsiinsä ja meni siirtolaisviranomaisten puheille lapun kanssa jossa luki: Sen me to Tasmania, eli lähettäkää minut Tasmaniaan. Oli liikkeellä huhua että Tasmaniassa on työtä ja hyvät palkat.

Erkille tuli kuitenkin toisenlainen pesti. Vanha ukko tuli hakemaan häntä T-Fordilla. Lavalla oli säkki jonka päällä hän matkusti. Ukon veli omisti kanalan ja teki oheistuotteena kukkamultaa. Ei varmaankaan mitään haperoa. Ukko toimi alihankkijana, Erkki sai pestin kukkamullan tekijänä. Kanansonta kävi ja kuumeni kasoissa, muodostunut multa piti seuloa. Kuumaa ja paskaista hommaa. Kun mullan valmistus sonnasta ei enää kiinnostanut oli vuorossa hienommat hommat. Hän sai töitä radiotehtaasta joka sijaitsi Homebushissa. Homma oli viisarin asentamista. Viisarin virittämienen ei ollut Erkille riittävän mielekästä hommaa, joten hän otti loparit. Osa palkasta jäi saamatta, varsinaista lopputiliä ei maksettu.

 Isä oli rakennustöissä. Veli oli myöskin töissä. Palkka 37 puntaa viikossa oli palkka. Australiassa siirryttiin Dollariin –66. Elämä ei ollut helppoa. Silti veli aloitti  teknisessä koulussa, sisko meni collegeen. Toinen velipojista meni myös tekniseen kouluun josta sai nk. rakennustarkastajan lisenssin.

 Isä kuoli kolme vuotta tulon jälkeen. Erkki perusti perheen, pojat syntyivät –62 ja -63. Erkki oli aloittanut rakennushommissa ensin palkollisena ja sitten itsenäisenä yrittäjänä. Välillä hän oli värväämässä Bonequillaan tulleita siirtolaisia. Aina värväyshommista pidetty, koska ne osittain menivät virallisen systeemin ohi.

Canberrassa tarvittiin paljon rakennusmiehiä. Rakennushommat olivat hyvin palkattuja, ja tulleissa siirtolaisissa oli jopa tohtoreita, jotka ryhtyivät rakennushommiin. 

Erkki alkoi tehdä aliurakoinnin sijaan kokonaishommia. Sillä tavalla Erkistä tuli rakennusalan vaikuttaja Canberrassa. Kiertäessämme kaupungissa hän mielellään näytti rakentamiaan taloja.

Ullan pitsiverhot ja vierailu suomessa
Kova työ vaatii veronsa, niinpä Erkille ja ensimmäiselle vaimolle tuli ero. Kerran illanvietossa hän tapasi nuoren naisen johon ihastui. Jatkoista ei sovittu, mutta Erkki otti jälleen aloitteen. Hostelsin yhdessä ikkunassa oli suomalaiset pitsiverhot, ja, aivan oikein, arveli että Ulla asuu huoneessa. Niin alkoi Erkin ja Ullan yhteinen taival. Ulla oli kahden pienen pojan äiti, ja näin oli muodostunut uusperhe.

Lapset kasvoivat ja kävivät koulut. Nyt kaikilla on hyvät asemat Australian yhteiskunnassa. Lasten takia muutto Suomeen ei enää tule kysymykseen, mutta Suomen asiat kiinnostavat. Vierailun Suomeen Erkki ja Ulla tekivät –93. Toki paljon oli muuttunut heidän silmissään. Erkki muistelee huvittuneena miten Suomessa vierailun aikana oppivat Itä-Suomessa välttämään kylälle lähtöä kun vanhempia ukkoja oli näkyvillä. ”Eihän siinä tunnissa päässyt vielä eroon”, itsekin savolainen Erkki kertoo.

 Ilta kuluu rattoisasti. Meilläkin riittäisi juttua vaikka miten pitkälle ja paljon me ehdimmekin, mutta untakin on saatava. Harvoin olen nukkunut niin hyvin kuin Erkin ja Ullan viihtyisässä kodissa, jossa näkyi emännän kädenjälki joka puolella.

Seitsemältä noustessani Erkki oli jo laittanut minulle tukevan aamiaisen. Sitä todella tarvittiin ajaessani kumpuilevaa tietä Cooman kaupunkiin. Tulen vielä muistamaan Erkin ja Ullan monta kertaa tällä matkallani ja sen jälkeen.

Tosi nälkäisille

Tukevan aamiaisen jälkeen en ollut syönyt mitään, joten ateria oli paikallaan. Samalla saisin yleisnäkymän Yea:n kaupunkiin. Joku voisi käyttää sitä nimitystä township, melkeinpä kaupunkipahanen.

Pääkadun varressa on parikin hotellia. Näitä hotelleita ei pidä sekoittaa vastaaviin laitoksiin Suomessa tai Afrikassa. Täällä niillä on kunniakkaat perinteet ja nykyisyys. Anniskeluoikeuksiin aikoinaan kuului se että oli pystyttävä majoittamaan nautiskelleet asiakkaat. Siksi oli oltava huoneita, siitä hotellinimitys. Lain kirjain lienee sama mutta käytäntö muuttunut. Hotellit hoitavat juottolan hommia ja hyvin hoitavatkin. Kellä vain rahaa on saa varmasti kaljansa. Peruja on sekin että hotellissa saa ruokaa. Siitä perinteestä on pidetty kiinni. Yösija on parasta hommata itse.

Menen siis sisään siitä ovesta, joka ei todennäköisesti johda juottolan puolelle. Ei siksi etteikö siitäkin päse, mutta toisesta ovesta mennessä ei tarvitse tervehtiä kaikkia. Hi mate.. ovat kuitenkin hokemassa. Ovesta, jossa tällä kerralla lukee Lounge, pääsee suoraan pöytäosastolle. Kaikki mitä luvattiin pitää paikkaansa. Loungessa on pari sohvaryhmää ja sohvapöytiä. Lisäksi ruokailijoiden pöydät, joissa ruokailee jo parikin seuruetta ja yksinäinen vanhempi mies. Harmaa tukka, ahavoituneet kasvot ja päälaki osoittavat miehen olevan ulkotyöläisiä. Hän on jo ruokailemassa kun tulen sisään. Istun pöytään hänen taakseen, siinä on sopivasti pieni pöytä katettuna. Ei ylenpalttisesti, mutta pieni ruukku tekokukkia ja paikallinen viinimainos hintoineen juhlistavat melamiinipöytää jossa on valmiina neljä tuopinalusta.

Menen baaritiskille ja otan scoonerin, tuopin olutta. Täällä on aina järjestetty niin että sekä rahvaan puoli että itseään ruualla hemmottelevat pääsevät juomaostoksille. Tarjoilija, jos sellainen on ei kanna kaljaa. Hoidat juomat aina itse. Hienot ravintolat ovat erikseen, mutta ne ovat suurissa kaupungeissa.

Mixed from the grill
Pöytään istuttuani siemaisen kylmästä, pienestä tuopista. Rouva tuo ruokalistan. Yksi annos pistää silmään, siinä oli alakaneetti: Tosi nälkäisille. Päivän pyöräilyn jälkeen olen tosi nälkäinen. Mixed from the Grill. Fine, vegs or salad and chips? Chips and salad.

Tilaukseni tehtyäni saan aikaa tarkastella paikkaa ja asiakkaita. Tarjoilulisenssien kopiot ovat seinällä, kaipa alkuperäiset ovat aika vanhoja kun kopiotkin ovat kellastuneita. Täällä pätee sääntö: Jos haluat hienostella, laita paita housuihin. Muut eivät tee niin. Eikä sinun tarvitse ottaa lakkia päästä syödessäsi. Lippalakki sopii aivan hyvin.

Porukkaa tulee lisää, hakevat juomaa ja tilaavat annoksensa. Saavatkin ne ennen minua. Keittiön ovelta käy kaksikin naista kurkkaamassa ja selvästi katsovat minuun päin. Joko ihmettelevät kuka on tosi nälkäinen tai siten ihmettelevät kypäräni rakojen kautta epätasaisesti ruskistunutta kaljuani. Asia jää mysteeriksi, mutta mitä minä kaiken maailman tiedolla tekisinkään.

Lapsena opin: kaikki pitää syödä!
Saan ruokailuvälineet. Sitten tulee annos. Iso lautanen. Kukkurallaan tavaraa. Pekonia, makkaroita kaksi kyljystä. Salaattia paljon. Paksuja ja rasvaisia ranskalaisia, kaikkea ylin kyllin. Lapsena kotona sanottiin että pitää syödä kaikki. Tietenkin teen niin. Tarjoilijarouva kävelee ohi ja vilkaisee huomaamattomasti pöytään. Lopetan ja siemaisen viimeiset tuopista.

Rouva tietää odottaa vinkkiä, tuo laskun heti kun annan merkin. Laskun lisäksi pienellä lautasella on kaksi karkkia. Voit maksaa joko nyt tai baariin. Kaipa katsoin karkkeja hetken liian pitkään. Hän lisää: Saat karkit joka tapauksessa.

Lähtiessäni harmaapäinen mieskin on lopettamassa. Hän söi Mixed from the Grill. Ja jälkiruuan.