Alusta
pitäen minulla oli ongelmia kasvojen suojauksen kanssa. Kun muut retkikunnan
jäsenet voivat käyttää laskettelulaseja, ne eivät käyneet
minulle ollenkaan. Lasit olivat hetkessä sisältä huurteessa. Päättelin että kosteus ei tullut
hengityksestä vaan kasvoista ja siten
laskettelulasit eivät auttaneet. Ratkaisu oli myrskypäivinä konstruoitu
rakennelma joka koostui tummennetuista silmälaseista, neopreenimaskista ja
ilmastointiteipistä rautalangan varaan rakennetusta suojasta. Tämäkään ei ollut
kovin hyvä ratkaisu. Neopreenimaski jäätyi partaan kiinni. Kuten kuvassa,
maskin suuaukko ei ollut aina paikallaan joten juominen ja syöminen ei käynyt
repimättä maskia, jolloin partaakin lähti mukaan. Paristokäyttöinen
partakone on parempi parran poistamiseen, ainakin kivuttomampi. Ennen kuin
olin saanut viritettyä maskiyhdistelmää, ehdin palelluttaa kasvoni
kunnolla. Muutamassa viikossa ne näyttivät kuitenkin yhtä huonoilta kuin
tavallisesti.
Käytin matkalla koko ajan samantyyppistä alusvaatetusta. Alla lyhyet kalsarit, sitten pitkät Helly Hansenin tai Devold alusvaatekerta. Niiden päällä fleece-takki ja kovalla tuulella myös fleece välihousut. Päällimmäisenä kerroksena oli luukulliset Goretex-haalarit (luukulla ei ollut käyttöä) ja Goretex-takki. Mukana oli myös perinteinen Five Season anorakki ja hiihtohousut. Ne olivat pienellä ja keskituulella paras yhdistelmä. Hengittävä kangas estää jään muodostumisen takin sisään, se oli yleinen ongelma Goretexin kanssa. Fleece toimii tavanomaisen kankaan kanssa erittäin hyvin, usein paremmin kuin uudemmat ratkaisut. Teltassa alusvaatekerta kuivui yllä nopeasti, kosteus nousi fleecen läpi höyrynä kun lämpötila keittimen vaikutuksesta alkoi nousta.
Käsineet olivat suurin ongelma. Varsinkin loppumatkasta, kun ilma oli ohuempaa ja verenkierrolla enemmän työtä saada voimaa raajoihin, oli käsien lämpimänä pitäminen iso ongelma. Taukojen jälkeen saattoi kestää puolikin tuntia ennen kuin kädet olivat uudelleen lämpimänä.
Pukeutuminen pariksi tunniksi kylmäänkin säähän on aivan eri asia kuin pukeutua kovaan rasitukseen ja kylmään säähän kahdeksaksi tunniksi. Kosteuden vaikutuksesta vaatteet menettävät lämmöneristyskykynsä. Vaatteet pitäisi saada kuiviksi yön aikana. Kenkien ja käsineiden osalta ongelma on kriittisin.
|
Kasvosuojukseni
ei ollut näyttävä, mutta hoiti hommansa.
|

e-mail: veijo.merilainen@seikkailua.com
|
Pukeutuminen ja hygienia
|