Ravinto

Ennen matkaamme annostelimme mukaan otettavan ruoan paketteihin, joissa oli kahden hengen kolmen päivän annokset. Aloitimme puolen matkan ruokamäärällä, eli ahkioissamme oli 30 päivän ruoka, polttoaine ja lopuksi jätteet. Etelänavalta tullessamme meillä oli Twin Otterissa säkeittäin jätettä edelleen pois kuljetettavaksi.

Ruokien lajittelu oli aikamoinen show. Saimme käyttöömme Punta Arenasissa vanhan kanalan kaupungin reunalta, jossa hommaa tehtiin. Yöllä rotat olivat käyneet ottamassa oman osansa. Niinpä tiesimmenkin jättää seuraaviksi öiksi  lattialle jo pilattua tavaraa.

 

 

 

 

 

 

 

Ruokatarvikkeet:

Ravintosisältö oli laskettu 7000 KCal mukaan. Ongelmana ravinnonsaannissa oli ajanpuute ja kyllästyminen. Olisi pitänyt syödä vielä enemmän mutta aamuisin oli vaikea saada riittävän paljon ruokaa sisään. 

Outdor Cuisine aterioissa oli 10 erilaista, mutta mukaan oli tullut enimmäkseen vegeraarisia Spicy Veg ja Pomadora Pilaff-annoksia. Ravintosisältö n. 400 kcal.
Hämyisässä keittiössä oli mukava valmistella juhlavaa ruokaa hienoista tarvikkeista. Tosiasiassa valmistaminen oli sivuseikka, tärkeintä oli että ruokaa sai kurkusta alas mahdollisimman paljon.

Kaikki mitä sai syödyksi tuli kulutettua ja vielä enemmänkin. Painoni putosi matkan aikana 15 kg. Osa oli tankkausta, joka onkin oikein hyvä keino hoitaa ravintotaloutta, jos se vain onnistuu. Kaikkien keho ei suostu keräämään rasvaa. Minulle se onnistuu, mutta menetin enemmän painoa kuin olisi ollut kohtuullista.

Kahdeksan tunnin hiihdon jälkeen ensimmäinen asia oli saada juotavaa.Teetä ja paljon sokeria. Maku tuntui taivaalliselta. Sitten sokeripitoinen jauhejuoma Zuko, jonka jälkeen pussikeitto ja viimein varsinainen ateria. Pääateria oli illalla leirin pystytyksen jälkeen. Aamulla syötiin, jos mahdollista, enemmän ja kiireemmin. Veden keittäminen oli aterioiden perusasioita. Termospullot olivatkin aina täynnä kuumaa vettä. Päivän mittaan tauoilla kaakaosta tuli välttämätön energialisä. Kaksi pussia kaakaota kuumaan veteen.  Kaakaon tekeminen valmiiksi pulloihin ei onnistu. Kivikovaa suklaata syötiin kun ehdittiin.

 

Voi                                      

Käytettiin kaikissa mahdollisissa aterioissa

Juusto                                 

Aina jäässä

Flap-jack                             

Kovaa sekä sulana että jäässä

Suklaakakku                        

Olisi mennyt enemmänkin

Mysli                                   

Kotitekoista, ei maistunut

Granola                               

Kuten edellä

Perunahiutaleet                    

Riittävästi ja käyttökelpoinen

Maitopulveri                         

Käyttökelpoinen ruoanlaitossa

Kuivatut valmisateriat           

Englantilainen Outdoor Cuisine, englantilainen maku

Kaurakeksit                          

Näkkileipä olisi ollut 10x parempaa

Pussikeitot                           

Oli ja kului paljon

Suklaat                                

Välipalana ja iltaisin. Kovaa kuin kivi, mutta maistui

Nutri-Grain aamiaispatukka   

Paras välipala

Suojakaasupakattu salamimakkara

Peperami 27 ja 40g patukoita, liian pieniä mutta muuten OK

Kuivattuja pihvirakeita          

Aivan liian vähän

Pulveri-juomatiivistettä         

Zuko maistui aina, sokerinen ja vahva. Jauheesta ja sulavasta lumesta sai makoisaa kylmää mehua.

Kaakao                                

Tauoilla kuuman veden kanssa

Tee                                     

Maistui ja oli todellinen nautintoaine

lnstant-kahvia                      

Juuri kukaan ei käyttänyt

Sokeri                                  

Käytettiin paljon

Suola                                   

Ei ollut edes mukana

  

e-mail: veijo.merilainen@seikkailua.com