Pyörällä ja luistimilla Pohjanlahden jäällä
Olen 55 vuotta täyttänyt aktiivikuntoilija. Istumatyön vastapainoksi harrastan pyöräilyä, rulla- ja retkiluistelua ja hiihtoa. Aloitin liikuntaharrastuksen vasta noin kymmenen vuotta sitten. Pyöräilen sekä kesällä että talvella. Tallissa on muutama pyörä, maantiepyörän käyttö on viimeaikoina jäänyt vähäisimmäksi, maastopyöräily on hauskempaa ja monipuolisempaa. Talvella teen jääolosuhteiden salliessa reissuja Pohjanlahden jäillä. Sopivin varustein pakkanen ei aiheuta ongelmia, eikä pyörässäkään ole ilmennyt pakkasen takia ongelmia. Nokian 2,4 tuumainen nastarengas kasvattaa kuntoa ja luonnetta ja pitää hyvin jäällä. Keskimäärin liikuntaa tulee viikossa kymmenisen tuntia.

National Geographic lehden juttu innosti
Australian pyöräretki on ollut mielessäni jo muutamia vuosia. Euroopassa olen pyöräillyt Suomen ja Ruotsin lisäksi Baltian maissa, Ranskassa, Puolassa, Espanjassa, Unkarissa, Tsekissä, Slovakiassa ja Bulgariassa. Kiinnostukseen pyöräillä Australiassa on ollut monta syytä. Yksi käynnistävä tekijä oli National Geographic lehdessä (Dec -97, Feb -98, Apr -98)  julkaistu Roff Martin Smithin juttu jossa hän kertoi kaksiosaisesta pyöräretkestään Australian ympäri.

Kierros vastatuuleen mutta tuuriakin löytyi
Kokemuksesta tiesin, että 100 km päivässä peräkärryn ja muun kuorman kanssa on ”normaaliolosuhteissa” mahdollinen päivästä toiseen. Kartalta laskin mahdollisen reitin ja sain todennäköiseksi pituudeksi 15.000 km joka toteutuikin, lopullinen matka oli 15.225 km. Matkalippuni oli voimassa kuusi kuukautta, joten se oli maksimi matkan kesto. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tein reitin myötäpäivään. Normaalisti Australiaa kierretään vastapäivään, koska pohjoisessa itäiset tuulet ovat vallitsevia ja etelässä läntiset. Minulla oli tuuria sikäli, että Nullarborin autiomaassa normaalista poiketen tuulet olivat pääasiassa itäisiä. Pohjoisessa tuuli idästä, siellä jouduinkin ajamaan jonkin verran yöllä, koska eteneminen päivällä oli liian työlästä ja hidasta. Olen ylläpitänyt toteutuneesta matkasta tarkkaa kirjanpitoa. Sen perusteella tulen laskemaan keskimääräisen päivämatkan ja ajonopeuden. Pisin päivämatka oli 206 km, kymmenkunta päivää ajoin parin sadan pintaan. Käytännössä se tarkoittaa n. 10 tunnin ajomatkaa, maksimi keskinopeus pitkän päivän aikana oli 25,0 km/h.

Pyörä oli hieman kevyt rasitusta ajatellen
Lähtiessäni minulla oli mukana peräkärry. Olin varautunut ottamaan mukaan oman pyöräni, mutta Lauda Air ei antanut pyörälle kiinteää hintaa, joten oli vaarana että olisin joutunut maksamaan siitä ylipainon mukaan. Australiassa Lauda Air antoi pyörälle kuljetushinnan 60 €. Hankin pyörän Sydneyssä keskustan isosta liikkeestä. Trek 7200 on edullinen citypyörä. Osoittautui että pyörä oli osiensa puolesta hieman kevyt matkan rasituksiin. Vaihteensiirto alkoi takerrella puolimatkassa, lopussa ylöspäin vaihtaminen vaati runsaasti peukalovoimaa. Syynä oli vivun laakerointi joka oli leikkaamassa kiinni. Ketjut ja hammasrattaat jouduin vaihtamaan puolimatkassa. Takarenkaita kului viisi. Etupyörän laakerointi aikoi pettää, mutta säätämällä sain matkan tehtyä loppuun. Polkimia kului kaksi paria. Takapyörään vaihdettiin lähtiessä paremmat puolat, siitäkin huolimatta puolia katkesi alkumatkasta muutamia. Pyörässä on edelleenkin alkuperäiset jarrupalat, joskin ne ovat aivan lopussa. Kestävyyden lisäksi pyörää Australiaan valitessaan on huomattava että etujousitus ja satulan jousitus tekevät matkanteosta mukavampaa ja pienentää rasitusta käsille ja selälle sekä tietenkin istumaosiolle. Valot tarvitaan illalla ja yöllä ajamista varten. Pienillä paristoilla toimivat lamput ja laitteet tulevat kalliiksi, paristojen hinnat ovat Australiassa kansainvälisen kovalla tasolla.

80 kiloa tavaraa
Pyörä, peräkärry ja lasti painoivat enimmillään noin 80 kiloa. Mukanani oli digitaalinen Olympus C720 kamera, Nikon FM2 20 mm superlaajakulmalla maisemia varten sekä Sony PC 115 digitaalinen videokamera. Digikameralta siirsin kuvat Lifebook tietokoneelle. Tietokoneella ja matkapuhelimella sain lähetettyä päiväkirjamerkinnät, joista tyttäreni Tuuli editoi kotisivuille tulevan tekstin. Kuvat poltin CD:lle ja lähetin postissa. CD tuli viikossa Suomeen ja maksoi vain pari Euroa.

Turha sateliittipuhelin
Kaikki laitteet kestivät jatkuvan tärinän ongelmitta vaikka esimerkiksi Polaroid-suodatin purkautui alkutekijöihinsä. Alussa mukana oli myös satelliittipuhelin, mutta korttiongelmien (Globalstar) takia se jäi käyttämättä ja lepäsi tuttavani luona Sydneyssä. Matkapuhelimen kattavuus on isoja kaupunkeja lukuun ottamatta olematonta. Käytössä on sekä analoginen AMPS että digitaaliset CDMA ja GSM verkot, joten puhelimen pitäisi pystyä toimimaan molemmissa digitaalisissa verkoissa. CDMA on käytössä lähinnä pienissä kaupungeissa. Mukanani oli myös GPS, aurinkopaneelilaturi ja Insmatin toimittama yleiskäyttöinen Neosonic-LiIon- akkupaketti, josta saa lisäenergiaa eri laitteille. Monta laitetta tarkoitti myös monta laturia, kaikkinensa nippeleitä ja kaapeleita oli todella paljon. Varusteet säilytin muovilaatikossa, jota ei tarvinnut ottaa esille kuin tarvittaessa.

Yhdet kengät ja Mirkan lippis
Vaatteita ei matkalla tarvitse kovin paljon. Pärjäsin matkan yhdellä kenkäparilla, parilla ajopaidalla, yhdellä fleecellä (tyyny ja kylmäasu) ja vapaa-aikaa varten shortseilla ja parilla housuilla. Retkeilyvarusteissa on huomattava monta asiaa. Teltan tulee tietenkin olla kevyt, mutta ehdottomasti itse seisova. Maa on Australiassa niin kovaa monessa paikassa että telttapinnojen saaminen maahan on työn takana. Jos matkaan Australian talven aikana (heinä/elokuu) maan eteläosissa tai sisämaassa on kolmen vuodenajan teltta tarpeellinen. Silloin myös makuupussin tulee olla vähintään –5°C varten suunniteltu.

15 kiloa vähemmän painoa
Juomaa ja ruokaa on kuljetettava mukana paljon sekä Nullaborin autiomaassa että pohjoisen asumattomia seutuja ajaessaan. Matkalla on huoltoasemia parin- kolmensadan kilometrin välein, mutta niiden tavaravalikoima on olematonta ja hinnat huikeita. Kaikissa on majoitusmahdollisuus, joten leiriytyminen ”roadhousen” leirintäalueelle mahdollistaa suihkun, kenties ensimmäisen kerran muutamaan päivään, sekä kunnollisen pihviaterian. Broomesta lähtiessäni mukanani oli juomaa 26 litraa eri muodoissa ja ruokaa yli 15 kg. Kaasukeitin ja pieni kattila/paistinpannusarja ovat välttämättömiä ruoan valmistuksessa. Leiripaikoilla on yleisesti leirikeittiö. Riittävän energian saanti on ongelma. Laihduin matkan aikana lähes 15 kg, saman verran kuin Etelänapa-hiihtomatkallani. Matka ei suju, jollei energia riitä.

Puskassa on halpa nukkua
Matkan kustannukset riippuvat siitä, missä yöpyy ja mitä juo ja syö. Elinkustannukset ovat pienempiä kuin Suomessa. Leirintäalueilla telttapaikka maksaa noin 6-10 €, motellimajoitus 30€. Yöpyminen ”puskassa” on välttämätöntä ja sehän on ilmaista. Pohjoisessa voi hyvinkin pyöräillä viikon ilman että tarvitsee ottaa lompakkoa esille. Vettä saa melkein kaikilta leirintäalueilta ja huoltoasemilta. Joissakin tapauksissa kylläkin pullossa hintaan 3€/1,5l. Muutamat pyöräilijät kertoivat ottavansa vettä joenuomista, mutta sameaa ja seisovaa mutavettä ei juo kuin hätätilanteessa ja silloinkin se pitäisi joko keittää 11 minuuttia tai käsitellä kemiallisesti. Karja käy juomassa ”billabongeissa” ja samalla laskee käytetyn veden samaan paikkaan.

Lentolippuja Australiaan saa edullisimmillaan tuhannen Euron pintaan. Oikein säästäväinen ajaa tietenkin perille ja takaisin pyörällä!
 Sivun alkuun