Goldburn-Queanbeyan. Vauhdikasta menoa ja tyynykin löytyi

Tämänpäiväinen pyöräily oli jopa mukavaa. Aamulla oli viileää ja pilvistä, sadetta oli ilmassa. Lähdin ennen yhdeksää Goulburnista. Vaikka oli viileätä, pyöräily kannalta sää oli mitä mukavin. Etuvastainen tuuli haittasi, mutta se ei tunnu niin paljon kun perässä on paljon kuormaa. Massa vie eteenpäin, vaikka puuskia tulee. Maasto oli helpohkoa, nousuja ja laskuja. Matkaa 89,79 km ja keskinopeus 16,5 km. Tänään tuli myös nopeusennätys, GPS antoi nopeudeksi 61 km. Matkaa olisi voinut jatkaakin, mutta Queanbeyan kaupunki on sopivassa paikassa ennen Canberraa jonne matkaa on 12 km. Tänään sunnuntaina ei infopiste ollut auki, niin en saanut tarvitsemiani tietoja huomista varten. Kartan perusteella näyttää siltä että etelään Cooman kaupunkiin on täältä vain highway, eli siinä pyöräily on hankalaa suuren automäärän takia, siksi saatan ottaa junan tuolle 114 km välille. Valitsen mieluummin terveyden kuin stressaan kovassa liikenteessä. Tämänpäiväisessä reitissä oli jo osa nk. Kings Highway´ta. Liikenne oli kova, mutta pahinta oli se että reunoja oli erittäin kapeasti. Tie oli pinnaltaan muutenkin huonoin ja epätasaisin, soratietä lukuun ottamatta. Matkalla löysin hyvän tyynyn sieltä Irvininkin tuntemasta paikasta. Pistin lastiin, seuraavan kerran teltassa on mukavammat unet tyynyn kanssa. Eipä painakaan paljon.

Vaikka päivän aikana tuntui että alamäkeä piisasi, ei se GPS:n mukaan pidä paikkaansa. Queanbeyan on vielä 600 m. korkeudella merenpinnasta.
Tuloni jälkeen kävin kaupungilla. Siistiytyneenä on mukava ottaa tuntumaa uudesta paikasta. Kaupat olivat enimmäkseen kiinni, samoin monet ravintolat. Jackin kiinalainen ei ollut. Sain hyvän ja muhkean annoksen maistuvaa kiinalaista ruokaa. Sen jälkeen olo oli kuin ruhtinaalla. Harmi vain että infopiste oli kiinni, olisin voinut suunnitella huomisen valmiiksi. Mutta ehtiihän sitä huomennakin.

Pääkatu oli hiljainen kun lähdin postitoimistoon. Koirat katsoivat, yksi pieni yritti olla tomeraa, kun haukkuessaan potki maata kaikilla neljällä. 

Toimistossa tosiaankin George ja Patty olivat hereillä George kysyi maistuisiko kahvi. Hetken päästä hän toi mukillisen hyvää kahvia. Täkäläisittäin saavutus. Patty auttoi pakkauksessa ja antoi ohjeita papereiden tekemisessä, valitti että nyt kun on sotaa ilmassa, on kaikki selvitettävä, paketin lähettäjän henkilöllisyyskin. Mukava pari, pitäneet toimistoa 40 vuotta.

Yli 6 kg kevyemmällä lastilla pääsin makaan. Nyt tie alkoi laskea kohti Goulburnin kaupaunkia. Kaupunki on parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupunki, Australian ensimmäinen sisämaa-sellainen ja korkeus meren pinnasta 640 m. Ei ihme että matka kävi helposti vaikka nyt oli kehittynyt vastatuuli. Välillä oli hulppeita pitkiä laskuja ja sitten tasaisia osuuksia. Goulburnin kaupunki on Sydneyn ja Canberran välillä.

Päätin että otan halvan motellin kun sataa ja kerään voimia tuleville päiville. Samalla saan kirjoittaa ja lähettää viestejä, nyt kun kenttää ainakin on. Taralagassa kellään ei ollut puhelinta, ei ollut kenttääkään koko kahden päivän matkallani.   

Cola ruostuttaa?
Maisema avaroitui jälleen kun metsäalue muutti avaraksi laidunalueiksi, jossa suuret vanhat puut olivat kuollet ja olivat romuina pellolla. Kun ensimmäinen varoitus jyrkästä laskusta tuli, ajattelin että tässä se mainostettu lasku on. Helpohkolta tuntui, vaikka laskua ja nousua oli GPS:n mukaan sata metriä. Taisin nuolaista ennenkuin tipahtaa. Tunnin kuluttua edellisestä tuli se varsinainen. Lasku 1060m korkeudesta 750 m:iin tapahtuu todella nopeasti. Joenuoman pohjalla on Abercombe-virta, tai olisi jos siinä olisi vettä. Nyt se oli kuiva. Sillan lankuissa oli suuret raot ja ajoinkin yhteen niin että pyörä jäi kiinni. Vahinkoa ei tapahtunut, oli aika nousta laaksosta. Poljin pätkän matkaa, mutta hetken päästä vain pyörää työntämällä pääsi eteenpäin. Sitäkin jaksoi tehdä vain 100 m kerrallaan, sitten oli lepuutettava sydäntä ja otettava Colaa. Mitähän vaikutuksia Colalla on suurissa määrissä. Ruostuttaa? Vaikka en ole Colajuomien ystävä muuten, on sillä vaikutusta, jaksaa paremmin. Kai ne Suomen hiihtäjätkin ottavat liikaa Colaa.

Pubissa olutjonossa
Ylös päästyäni aukeni taas tasainen viljelysaukea. Tie alkoi vähitellen laskea joka tuntui mukavalta. Taralgan kylässä oli tien varressa hotelli jossa myös luvattiin majoitusta. OLi perjantai joten paikka oli täynnä janonsa sammuttajia. 35 AUD huone oli kookas, toisessa kerroksessa, mukavuudet erillään. Suihkun ja puhtaiden vaatteiden vaihdon jälkeen liityin olutjonoon, Tooheys New on nyt kova sana. Eräs vanhempi herrasmies istui yksikseen pelipuolella. Kysyin voinko häiritä, pyysi istumaan. Menin suoraan tehtäväkuvaukseni mukaiseen asiaan, eli kysyin oliko seudulla suomalaisia siirtolaisia. Ei tiennyt, mutta kyseli paljon. Hetken päästä kolmen hengen seurue liittyi joukkoon, kaikki minuakin vanhempia. Kun kysyin, mikä Australialaisia yhdistää, menivät kaikki hetkeksi hiljaiseksi. Sitten joku totesi että kai se on urheilu. Vielä niin, että mitään yhtenäistä kiinnostusta ei ole vaan eri puolilla on erilaisia kiinnostuksia. Kylässä Rugby oli vahvoilla. Siten muistivat tenniksen ja uinnin. Lopullista selvyyttä Austalian yhtenäisyyteen ei tullut.

Kysyin vielä mahdollisesta postitoimistosta paikkakunnalla. Vanha sinipaitainen kysyi, olisiko minulla jotain lähetettävää. Kerroin että aioin lähettää pois joitakin tarpeettomaksi huomaamiani tavaroita. Tule aamulla ennen kahdeksaa, hän sanoi. Toimisto on vastapäätä toista hotellia pääkadun varrella. Käytä sivuovea. Keräsin illalla kirjat, polkupyörän lukon ja muuta tavaraa, jota ilman kuvittelin voivani olla ja panin reppuun aamulla postiin vietäväksi.  

Hampton-Black Springs. Nenä kuin Petteri Punakuonolla

Jo aikaisin, ennen viittä aamulla tunsin nukkuneeni tarpeeksi. Oli hyvä aika kirjoitella päiväkirjaa. Yritin päivittää myös kotisivujani, mutta Soneran palvelin ei halunnut kenenkään tulevan sisälle niin kaukaa kuin Australiasta. Soneran uudet soittosarjat eivät toimi ulkomailta, ulkoa tulevia yhteyksiä varten on omat numeronsa. Yllättävästi sähköposti toimii vanhalla soittosarjalla normaalisti.

Aamiaisen jälkeen tielle. Taivas alkoi kirkastua eikä satanut. Tuuli oli edelleen idästä. Lämpötila alkoi nousta että sitä oli kymmenen jälkeen jo parikymmentä astetta. Oberonin ja Jenolan risteyksessä laiskuus voitti. Opastaulussa sanottiin että tien jyrkkyyden takia sinne ei pitäisi mennä asuntovaunujen tai puoliperävaunujen kanssa. Minulla on puoliperävaunu, joten jätin luolat väliin ja suuntasin kohti Oberonia. Mukavan rauhallinen tie, myötätuuli ja sopivan pitkät nousut ja laskut tekivät matkasta antoisan, melkein pyöräilijän unelman. Oberon on pieni kaupunki, muistaakseni 4000 asukasta. Päätie tulee pitkän laskun jälkeen kaupunkiin ja levenee pääkaduksi, joka varrella kaikki merkittävä näytti olevan. Laskussa ennen kaupunkia näin kyltin "Tapio" B&B. En pysähtynyt, vauhtia oli aika paljon mutta asia jäin askarruttamaan. Kaupungilla tein ostokset ruokaostokset ja täydensin varastojani, edessä oli pitkä taival jossa ei ollut ostomahdollisuuksia. Kävin ostamassa hyttysverkkoa kärpästen varalle, jotka ylämäissä iskivät kimppuun. Kaupan pitäjä kysyi mistä olen. Kun kerroin että Suomesta, hän totesi että paikkakunnalla on yksi siirtolainen. Mr. Paul Salo on muuttanut Suomesta, hänen kaksi poikaansakin asuvat Australiassa. Kysyin täysihoitolan pitäjää. Vanhan rouvan taustoja kauppias ei tuntenut. 

Nenäni oli alkanut punottaa tavallista enemmän, vaikka siihen olin käyttänyt aurinkovoidetta hyvällä suojauskertoimella. Kemikaalikaupasta kävin hakemassa parempaa, urheilijoille tarkoitettua sekä laastaria. Se ainakin pysyy jos muu ei. Täytyy pitää nenää piilossa auringolta jonkin aikaa, nyt se on niin punainen että Petteri Punakuono olisi kateellinen.

Mukavaäänisiä torvensoittajia
Kun ostokset oli tehty ja kaupungin infossa olin kysynyt tien kunnosta ja palveluista matkan varrella, oli aika lähteä matkaan. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli lämmin. Tie etelään on aluksi hyvää asfalttitietä joka kiertää kukkuloitten välillä nousten ja laskien. Molemmilla puolilla rinteillä lehmät ja lampaat laiduntavat satamääräisinä. Taloja on harvakseen, tieltä päärakennukseen johtaa puiden reunustama kuja. Liikenne on harvaa mutta kovavauhtista. Siksi tien varrella varoitetaan kyltein lehmistä. Yhdessä paikassa tiellä oli satamäärin lehmiä ne söivät kovasti kuivan tien pientareelta kuivaa ruohoa.

Black Springs on pieni kylä. Siellä on kauppa ja NSW:n metsähallinnon toimisto. Kaupan hinnat olivat kaksinkertaisia Oberoniin verrattuna. Cola-pullo maksoi 2,90 AUD, kun sen marketista saa 1,45:lla. Saivat vähän kuljetuspalkka, mutta minullakin on lastia riittävästi, joten ylimääräistä kuomaa yrittää välttää.

"Leirintäalue" on tien risteyksessä, miehille ja naisille mukavuustilat sekä pakollinen BBQ-paikka. Olin paikalla ainut vierailija, tungosta ei ollut. Illalla teltassa kun liikenne oli loppunut, oli mukava ensimmäisen kerran matkalla kuunnella lintujen ilta- ja aamumeteliä. Suomessa linnut laulavat, täällä ne melkein metelöivä. On joukossa kyllä mukavaäänisiä torvensoittajia, täytyy matkalla ottaa selvää mitä ne kaikki ovat. 

Jenolan kaivokset ovat Australian suurin luolasto. Kolme luolaa on avoinna yleisölle. Ajattelin käydä katsomassa. Siksi käännyin Hartleyn jälkeen turistitielle 1. Se vie Hamptonin kautta Jenolan luolille, taikka ennen luolia kääntyvälle tielle Oberoniin. Sää oli tuulinen eikä kovin lämmin. Itätuuli ei auttanut mutta ei sanottavasti haitannutkaan matkantekoa. Hamptonissa pysähdyin tienvarren motelliin, oikeastaan australialaistyyppiseen hotelliin, jossa tarjoilu on pääasia ja huoneita myydään täytteeksi. Hamptonin Half Way-motelli oli kuitenkin oikea majoituspaikka, vaikka olinkin paikan ainoa asiakas. Huoneet olivat tiilisessä rakennuksessa päärakennuksen takana, ikkunan takana laitumella oli kymmenisen hevosta.  

Pyöräilyn jälkeen haluaa tietenkin suihkuun. Virkistävän suihkun jälkeen olin ripustamassa pyyheliinaa auki olevassa ovessa olleeseen koukkuun, kun huomasin saranapuolella seinässä ison hämähäkin, suurimman mitä milloinkaan olen nähnyt. Koko oli ainakin 10 cm. Harmaa, ei mitenkään myrkyllisen näköinen, mutta olematta asiantuntija vielä,  menin  huoneen luovuttaneen rouvan puheille. ”Oh”, hän sanoi ja huusi Alicen paikalle. Molemmat rouvista jo kohtuullisesti ikääntyneitä. Alice, vanhempi rouvista sai työkalut;  roskalapion, harjan ja luudan. 

Asianomainen oli paikalla, täsmälleen samassa asennossa kuin lähdettyäni. ”It´s harmless” rouva sanoi. Otti harjan ja pyyhkäisi vieraan lattialle. Painoi luudalla litteäksi kunnes henki lähti. Sitten siirsi roskalapiolle. ”Kids are scare of ´em” sanoi ja lisäsi ikään kuin lohduttaakseen. ”Before rain they come in”. (Kuva hämähäkistä kuvagalleriassa)

Ostosten jälkeen vierailin Finnessen toimistossa North Sydneyssä. Satu Raunolan juttusilla. Satu pyörittää matkailualan myynti- ja Pr-toimistoa yhdessä australialaisen kumppaninsa kanssa. Sodanuhka ja sen vaikutukset puhuttivat, vaikutuksia ei voi olla huomaamatta Australiassakaan, varsinkin kun pääministeri Howard on innokkaasti puolesta. Kansalaiset sitä vastoin ovat osoittaneet mieltään sotaa ja Australian osallistumista vastaan.