Khancoban - Granya.
Kumpuilevia mäkiä ja leppoisaa menoa

Aamulla pääsin liikkeelle n. klo 10. Sitä ennen isäntäväestä, Joysta ja Johnista, oli otettu kuvat ja taisi tulla minustakin kuva tai pari. John ja Joy pääsivät viettämään sunnuntaipäivää, minä pääsin tielle.

Viimeinkin alkoi varsinainen pyöräily. Loivia kumpuilevia mäkiä ja paikoin tasaista. Olin nyt Murray-virran yläjuoksulla. Tie seurasi melko läheltä virran uomaa. Murray virta laskee mereen Adelaiden luona. Koko matkaa en virtaa seuraa, vaan käännyn vähitellen kohti etelää, Melbournea. Yritän välttää matkalla suurimmat vuoristot, niin ettei toista pyörän työntöpäivää tulisi. Vaikka, pyöräähän täällä sanotaan push-bikeksi, motorbiken vastakohtana.

Matka eteni mukavasti ja aurinko oli todella kuuma. Nestettä kului viitisen litraa. Tulin Granyaan, mutta kun kylän raitilla kysyin oliko täällä kauppaa, hän vastasi että ei ole. Ei ollut myöskään majoitusta. Juotava oli siinä vaiheessa loppu, joten menin vaivaamaan lähintä taloa jonka edessä oli kyltti ”Kaneja myytävänä”.

Julia ja Bob
Talon noin 40-kymppinen Julie-rouva tuli avaamaan, ja näytti veden. Leiriytymisestä hän antoi ohjeen että voi leiriytyä kylätalon taakse ”Community House”. Hän myös kertoi että vastaavia tapauksia tulee silloin tällöin. Hän myös ehdotti, että tulisin syömään kahdeksan maissa, heillä on silloin päivällinen. Minulla on jäljellä kuivia hedelmiä pussillinen, mutta ei se missään tapauksessa korvaa kunnon sapuskaa. Hän myös kysyi, söisinkö lihaa. Tottahan minä. Kylätalon takana on vessat ja kohtuulliset pesutilat joten leiriytymispaikka oli aivan hyvä.

Kahdeksalta menin taloon, silloin talon isäntä oli suihkussa. Valmistuttuaan Bob, jäntevä ja laihankin oloinen partainen kaveri tuli tervehtimään. Hän oli ammatiltaan sähköinsinööri, meillä riitti juteltavaa ylin yllin. Vaihdoimme tietenkin myös sähköiset osoitteet ja samalla näin omat kotisivuni ensimmäisen kerran aikoihin. 
Vielä kuvat, annoin Julielle kympin korvauksena ateriasta kun ei suostunut hintaa sille sanomaan. Taas mukava ja avulias pariskunta jota voin kiittää päiväni päättymisestä mukavasti.

Päivän saldo: 126,93 km. Keskinopeus 17,4 km/h. Päivän maksiminopeus 55,9 km/h. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Erittäin kuuma.

 Khancoban.
"Oh boy how you look!" (Matkan tähän asti raskain päivä.)

Kun pari päivää sitten tulin Thredbohon ja Lodgen isännän Andrew´n kanssa matkastani keskustellessamme totesin seuraavaksi meneväni Khancobaniin. Taisin samalla antaa ymmärtää että sinnehän on alamäkeä. Sekä tietokoneella oleva karttani että paperikartat näyttävät ikään kuin tie kulkisi laaksossa ja että se olisi tasaista. Andrew oli hiljaa, ja nyt ymmärrän syyn. Matkani raskain päivä. Yksi viiden kilometrin osuus, jossa pyörä oli työnnettävä ylös. Nopeita laskuja ja taas nousua. Tasamaalla ajoa ei ollut nimeksikään, joko 4-5 km/h ylämäkeen tai 50 km/h alamäkeen. Alamäkeä täytyi tulla enemmän olihan laskua Dead Horsesta Khancobaniin yli 1000 m.

Maisemissa ei ollut moittimista. Matkan jylhimmät. Matkalla näin myös paljon palaneita metsikköjä. Vaikka paloista ei ole kauaa aikaa, osa puustosta on jo elpymässä. Niihin on tullut uusia lehtiä, vaikka ne osin ovat palaneet. Isoja puita on kaatunut ja vaurioituneita kaadettu. Rungot ovat kuitenkin paikallaan.

Käärmeitä tiellä
Noin metrin mittainen käärme paistatteli tiellä ja lähti karkuun kun tulin. Toinen samanlainen muta pienempi, todennäköisesti kuollut, oli myös tien varrella. Yksi nokkasiili oli tienvarrella. Muistuttaa ”tavallista” siiliä, mutta sillä on vesilinnun nokkaa muistuttava litteä nokka. Kaksi isompaa liskoa oli kuollut tielle. Väreinä keltaista, vihreää ja tummaa. Tielle tuli mädänneen haju tämän tästä. Liekö paloissa kuolleet eläimet jotka nyt mätänevät?

Iltapäivän kuumuudessa tuli laaksosta tuuli, joka tuoksui vahvasti. Laakso oli aivan sinertävä. Lienee eucalytuspuiden höyryjä, jotka tulipaloissa levittävät paloa nopeasti. Tuli mieleen, että jos palo olisi tullut, olisi peräkärry pitänyt jättää välittömästi ja pyrkiä pyörällä karkuun. Mihin suuntaan? Ylämäkeen tuulta vastaan vai alamäkeen? Tiellä oli liikennettä, moottoripyöräilijät olivat ahkerasti liikkeellä. Menipä kerran poliisiautokin lujaa pyörien perässä.

John ja Joy Glenfair
Pitkän ylämäen jälkeen tuli sitten alamäki, joka johti Khancobanin kaupunkiin. Kartassa lukee nimitys township, joka parhaiten vastaa meidän kyläämme. Se on ensimmäinen paikka jossa on jonkinlaisia palveluja sitten Thredbon jälkeen. Pienuudestaan huolimatta täällä on Country Club.
Löysin sattumalta Glenfairin Guest Housen eli majatalon. Paikkaa pitävät John ja Joy. Kun soitin ovikelloa, Joy tuli avaamaan ja sanoi saman tien: ”Oh boy, how you look, I bring you a glass of cold water. Se tuli tarpeeseen. Sitten hän näytti huoneen ja asia oli selvä. Hetken päästä hän vaihtoi minut isompaan kahden hengen huoneeseen. Tavarani eivät juuri olisi pienempään huoneeseen sopineet. Kun John kysyi mistä olin kotoisin, ja sai vastauksen, hän kertoi että hänenkin isoisän isä oli Suomesta lähtöisin. Muutti sitten Ruotsiin, josta Skotlantiin. John on tullut 50-luvulla Australiaan. Perheen neljä lasta asuvat Australiassa, lapsenlapsiakin on jo viisi. Kuusissakymmenissä oleva pariskunta vaikuttaa mukavalta. Ovat avaamassa tämän kuun lopussa ruokapaikan keskustaan. Että tiedän jos tulen uudestaan.

John kertoi vielä, että Khancoban Country Club Golf-kentän yhteydessä on avoinna oleva ruokapaikka. Syömässä pitää käydä. Miksei vaikka ”fiinimmin” kun on vaihtovaatteetkin mukana. Pyöräilyvaatteet ovat tämänpäiväisen jäljiltä lievästi jäykkiä. Haisevat myös. Taidan viedä ne yöksi ulos niin huone säilyy hajuttomana.

Hyviä neuvoja reitinvalinnasta
Huomenna sitten eteenpäin. Vuoria täällä riittää vaivaksi asti. Taidan yrittää kiertää Alpine National Parkin ja lähteä länteen B400 tietä. Albury on seuraava isompi kaupunki, mutta sinne en huomenna ennätä. Täytyy yöpyä missä vain sopivaa paikkaa löytää.
Edellä olevat olivat ajatuksia joita minulla oli ennen keskustelua Johnin kanssa reitistä. Jos haluat vaihteeksi tasaista, ota Murray-joen rantaa kulkeva reitti. Jos taas kiinnostaa mäet, silloin B400 on oikea. Autolla parempi, mutta pyöräilijälle tosi rasittava. Seuraava suurempi kaupunki on Corryong. Khancobanissa asukkaita on 350, Corryongissa pari tuhatta. Tällaiset neuvot ovat kultaa kalliimpia. Saa kilometrejä pelkän rasituksen sijasta.

Khancobanin Country Club , kookas kokki ja pyöreä apukokki
Johnin suosituksesta kävin syömässä Khancobanin Country Clubilla. Klubi on Golf-kentän yhteydessä. Tällainen pieni paikka voi pitää yllä sekä golf-kenttää, että klubia. Mennessäni sinne vanhempi rouva yritti startata autoa, mutta olisikohan valot unohtuneet päälle kun solenoidi pelkästään paukutti. Jotain jäänyt päälle ja akku melkein tyhjä. Vielä vanhempi rouva istui vierellä, äiti ja tytär. Rouva soitti tullessani, varmaankin apua paikalle. Juttu jatkuu myöhemmin.

Sisään tullessa huomio kiintyy peliautomaatteihin joita täällä on joka paikassa. Sitten on baarin puoli, jossa emännöi tutun oloinen hengetär mustavalkoisessa asussaan. Pyylevä ja rintava nainen, joka istui vetelemässä sauhuja. Eleenkään värähtämättä hän kävi tekemässä velvollisuutensa, täyttämässä lasin, ja palasi taas savuille. Varsinkin entisessä itäisessä Euroopassa oli saman oloisia.

Ravintolapuoli oli siistin näköinen ja asiakkaita oli paljon. Perheetkin olivat lähteneet viettämään lauantai-iltaa. Menu oli isolla liitutaululla. Tarjoilijalla oli kiirettä, tilauksia tuli lähtevät tulivat tiskille maksamaan. Oman tilaukseni tekeminen kesti siksi aikansa. Otin kanaa capsicum, valkosipuli leipää ja oluen. Mutta, juomat hoidetaankin itse baarin puolelta. Eihän se mikään ongelma ollut, matka oli lyhyt. Näin illan mittaan jokainen pöytäkunta juoksee baarin puolelle hoitamaan juomatäydennystä. Helpottaahan se tarjoilijan hommaa. Keittiön puolella kookas kokki ja pyöreä apukokki ottivat kesken kiireiden tauon. Kokki kävi hakemassa kaljapullon ja sitten molemmat lähtivät ulos savuille. Ruoka tuli, sitä oli riittävästi ja täkäläiseen tapaan riisin lisäksi siinä oli ranskalaiset. Yhdeksän maissa olin takaisin majatalolla. John istui alakerran olohuoneessa katsomassa poliisisarjaa, Joy tiskasi perinteiseen tapaan. Talossa tuoksui grilliruoka.

Päivän saldo: 75,42 km. Keskinopeus 12,7 km/h. Päivän maksiminopeus 59,5 km/h. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Erittäin kuuma.

Thredbon kylä.
Australialaiset tarvitsisivat kunnon vuoren!

Otin tänään vapaapäivän polkupyörän satulasta ja tein kävelylenkin Australian korkeimmalle vuorelle, Kosciuszcko:lle, korkeus  2228 mm. Vuori kuulostaa kovin juhlavalta, kyse on ennemminkin jyrkistä kukkuloista kuin varsinaisesti vuorista. Itse huippu kohoaa pari sataa metriä sitä ympäröivän ylämaan yläpuolelle. Tasangolle on mahdollista päästä tuolihissillä mutta minusta se ei oikein sovi kuvaan, siksi kävelin ylös ja alas Merritin luontopolkua pitkin. Kaikkiaan matkaan meni kuutisen tuntia.

Ylämaalle on rakennettu kävelijöitä varten terässilta. Sen tarkoituksena on suojella luontoa kulutukselta. Haiskahtaa lievästi hätävarjelun liioittelulta. Matkaa koko matka kävellen tulee n. 20 km. Vaikka matka ei ole pitkä, 900 m:n korkeusero tuntuu lievästi jo jaloissa. Matkalla oli pariskuntia jotka tekivät saman reissun samassa ajassa käyttäen tuolihissiä. Vuori on oikeastaan kukkula ylämaalla. Mikään ei estäisi ajamasta pyörällä huipulle, helposti. Australialaiset tarvitsisivat kunnon vuoren. Meneehän se jos ei paremmasta tiedä!

Nuorta porukkaa oli ajelemassa downhilliä hiihtohissiltä. Reitti on yksi maailmancupin osakilpailun radoista. Jotkut antoivat palaa, mukana oli nuorempaakin porukkaa, jotka pidättelivät kovasti. Itse olisin ajanut radan läpi, mutta en lujaa. Samanlaisia superjyrkkiä kohtia kuin Azoreilla en täällä nähnyt.

Tämän kylän tuntee jo niin hyvin, että huomenna mielikseen heittää taas satulaan ja kohti uusia seikkailuja. Huomenna ajan Khancobaniin, matkaa sinne on 75 km.

Jindabyne - Thredbo. Victorin "metsästys"

Pilvetön ja kuuma päivä, tuuli keskipäivän paikkeilla lännestä. Jindabynen kaupunki sijaitsee 970 m merenpinnan yläpuolella,  Thredbo 1380 m.

Majoittumisen jälkeen kello oli paljon, enkä enää lähtenyt kävelylle vuorelle. Sanoivat sen kestävän 6 tuntia, joten en ehtisi tehdä sitä ennen hämärän tuloa. Kävin jättämässä Victor Serovin majapaikkaan, Candlelight Lodgeen, viestin että olen kaupungissa ja että voisi ottaa yhteyttä. Victorista ei kuulunut illan aikana, kävin paikallakin kertaalleen.

Venäläinen Victor löytyi
Nähtävästi Victor oli ollut autolla liikkeellä tutustumassa paikkoihin. Ollessani nukkumassa puoli yhdentoista maissa tuli puhelu. Heräsin, kesti aikaa löytää valokytkin, kameralaukku ja puhelin siellä. Juuri kun sain puhelimen käsiini puhelu katkesi. Yritin tarkistaa numeroa, mutta mitään merkintää puhelusta ei löytynyt. Hetken päästä puhelin soi uudestaan ja sain Victoriin yhteyden. Lupasin tulla heidän paikkaansa. Olin siellä kymmenessä minuutissa. Victor oli kuten aina. Kävimme alakaupungin hotellin pubissa ottamassa oluet joten ehdimme jutella aivan lyhyesti tapahtumista. Kuulin että Dominick Arduin oli joutunut jäihin ja odotti nyt teltassaan kuivien vaatteiden saamista. Säät ovat olleet huonot, joten vielä se ei ole onnistunut. Siellä on myös 40 km leveä railo, jota ei voi ylittää ilman apua. Aikovat kuskata helikopterilla. Kumpi oli ennen, railo vai kastuminen?
Sain myös tietoa Justinin projektista. Hän on edelleen suunnittelemassa erilaisia ultra-juttuja. On kuulemma menettänyt hieman rahaa pörssin laskiessa ja yrittää nyt löytää uutta tuottoisaa juttua.
Victor oli vuokrannut auton Sydneystä ja lähtee ajamaan aamulla takaisin Sydney:hin kuuden hengen porukkansa kanssa. Minä lähden kiipeämään mantereen korkeimmalle vuorelle.

Cooma - Jindabyne. Cafe Susu, suosittelen!

Pilvetön päivä, tuuli idästä, myötäistä. Alkoi + 800 m, kävin välillä 1150 metrin korkudella, Jindabyne 970 m.

Karttani ei ole topografinen. Kuvittelin että Jindabyne on jo vuoristoa, mutta vasta lähellä Jindabyneä alkoi tulla suurempia korkeuseroja. Suuri osa matkasta oli varsin tasaista, siinä oli myös pitkiä ja helppoja laskuja. Ei ollenkaan paha päivä.

Edellisen päivän jälkeen oli lievää voimattomuutta, saattoi johtua siitäkin että aamulla söin vain suklaata. Jindabyneen tultuani kävin heti syömässä. Oikein tuhti annos olikin. Paikka oli Cafe Susu, ja sitä voi suositella muillekin. Lähetän tänään kuvia kahvilan viereisestä nettikahvilasta, samalla saan varmasti kunnolliset Cappuchinot.
Jindabyne on pääasiassa talviurheilupaikka. Täällä yövytään ja mennään ylemmäksi esimerkiksi Thredbo:on laskettelemaan ja lautailemaan. Nyt ulkona on kuuma, arvelisin että täällä on n. 30 C, kun se tähän saakka on ollut 20 alapuolella. Nähtävästi Tasmanianmerellä ollut matalapaine on väistynyt, ja etelästä tulleet virtaukset loppuneet. Matala lämpötila olisi parempi, mutta kun huomenna menen 1800 m korkuteen, siellä lämpötila varmasti laskee.
  Victor menee tänään Thredbohon ja kävelevät huomenna Kosciuszckon. Minä lähden Thredbohon aamulla ja yritän tavoittaa Victorin seurueen päivän mittaan jostakin. Saas nähdä jos onnistuu.

Sanoivat että sää täällä muuttuu nopeasti. Nyt ei näytä siltä että lumisateesta olisi vaaraa. Kuitenkin Lipposten mukaan päivässä sää on voinut muuttua +35C:stä lumisateeksi.
Yövyn MAD-Mooses lodgessa joka on kylän ”yläkerrassa”. Talon nuorehko rouva pitää paikkaa yllä, samalla kun nähtävästi hoitaa perhettään. Minulla on käytössä asiallinen vinttihuone (loft) jossa on tilaa kaikkiaan viidelle hengelle.
Jindabyne on jo talviurheilupaikka. Talvisin täällä sekä myöhemmin Thredbossa on paljon vilkkaampaa. Kesällä kaikki palvelut eivät toimi, koska oma väkimäärä on pieni. Kylä on Jindabyne-järven rannalla, ja kuuleman mukaan kuuluu osana Snowy Mountains vesivoimajärjestelmään. Tumut- ja Murray voimalaitokset tuottavat suuren osan Sydneyn ja Melbournen sähköntarpeesta.

Päivän saldo: Matkamittarissa on 65,48 km, johon lisättävä GPS:llä tarkistettu korjaus +3%. Tämä korjaus on tehtävä kaikkiin matkalukemiin, joita olen viime aikoina laittanut ylös.

Matkalla Coomaan, sadetta ja kilpaajoa

Aamulla Erkki oli jo valmistellut aamiaisen, kun seitsemältä nousin ylös. Taivas oli pilvinen ja telkkari lupasi sadetta. Pakkasin tavarani, kiitin isäntäväkeä ja lähdin matkaan. Pian alkoi sade, joka kasteli aika hyvin.
Vähitellen sade väheni. Puolelta päivin oli jo vähän aurinkoa. Siihen mennessä rengas oli tyhjentynyt, ja vaihdoin uuden sisärenkaan, joka sekin alkoi tyhjentyä pian. Harmi, koska olin ajamassa kilpaa jonkun retkeilijäporukan kanssa. Pysyin mukana vaikka ajoivat maantiepyörillä.
Tie Canberran ja Cooman välillä on kukkulainen ja siinä on todella paljon pitkiä ylä- ja alamäkiä. Sellaisenaan raskas, jota vastatuuli vielä voimisti. Olin vasta viiden jälkeen Coomassa. Kuitenkin hyvä päivä, joka osoitti että yli 100 km on mahdollista ajaa vaikeissakin olosuhteissa tällä lastilla. Hyvä puoli oli että oli riittävän viileää, eli kuumuus ei haitannut.
Matkalla tuli vastaan ensimmäiset tapaamani pitkän matkan pyöräilijät. Dave ja Jo Whitney olivat lähteneet Perthistä ja olivat päättämässä matkaansa Sydneyhin.
Illalla kävin noutamassa Pizzan ja pullokaupasta kaksi olutta. Pizzan jälkeen kirjoittaminen ei enää onnistunut. Uni paini silmiä jo yhdeksältä. Lisää tietoa Dave ja Jo Withneyn matkasta löytyy osoitteesta www.whitneys.info

Päivän saldo: 107,6 km polkupyörän mittarilla, keskinopeus 14,1 km/h. Matka Canberran Torrensista Coomaan. Lähtö klo 8:00 tulo Coomaan klo 17:15. Aamulla 15 C, sadetta. Puoleltapäivin selkenevää, vastatuulta. Iltapäivällä sivuvastaista, kovaa tuulta. Alle 20C.

Ajoin aamulla Capitol Hill´ille, jossa sijaitsee parlamenttitalo. Mahtavan näköinen rakennelma. Rakennelman edustalla otin itselaukaisimella kuvia itsestäni parlamenttitalon edessä. Ei kestänyt kuin hetken, kun vartijat tulivat tarkistamaan mitä oli meneillään. Ei mitään huomauttamista, mutta jos menen sisälle, pyörä on vietävä alakerran parkkiin.
Kun olin valmis, lähdin etsimään Suomen suurlähetystöä lähetystöä äänestystä ja Heikin papereihin tutustumista varten. Lähetystö on muodoltaan mäkeen istutettu lasi- ja peltilaatikko. Yritetty ainakin paljon, mielestäni tulos ei aivan vastannut odotuksiani.
Vastaanoton rouva kertoi että valitettavasti ennakkoäänestys on lauantaina loppunut joten oli myöhässä.

Setäni Heikin historia
Toisena asiana minulla oli Heikin historia. Lähetystösihteeri Elisabeth Teittinen otti minut vastaan puolen tunnin odottelun jälkeen, kun aikaisemmat asiakkaat lähtivät. Teittinen oli ensin vähän varautunut. Hetken keskusteltuamme hän alkoi avautua. Toi vanhoja matrikkeleita, joissa oli toinen, -24 Karijoelta muuttanut Heikki Meriläinen, ei kuitenkaan Reijo Heikki Meriläinen. Sinä aikana kun selasin niitä. Yritin vuoden –24 tulleista löytää Wärnå:n mutta en onnistunut löytämään.  Teittinen kävi hakemassa Heikin kansion arkistosta, mutta ei milloinkaan antanut minulle käsiin sitä.
Näin kuitenkin, että kansiossa oli mukana kaikenlaista, myös kuolintodistus. Syynä itsemurha hirttäytymällä. Teittinen tuli ja antoi sekä nimiä että puhelinnumeroita ihmisille jotka aikoinaan olivat olleet tekemisissä Heikin kanssa. Papereista kävi myös selville että Heikillä oli ollut varallisuutta n. 1.700 AUD, joka silloisen tason mukaan oli konttorityöntekijän vuosipalkka. 
Vaikka aikaa on kulunut jo aika paljon, oli Teittinen varovainen. Kertoi että Heikki on haudattu Wodsin hautausmaalle Canberraan. Kun toista tuntia oli keskusteltu, hän kävi soittamassa parille ihmiselle kun luin matrikkeleita. Toinen joille hän soitti, oli Erkki Lipponen ja toinen Tarjavaara. Molempien olisi pitänyt tuntea Heikki aika hyvin. Puhelimessa Tarjavaara oli kertonut että oli ollut pelaamassa Golfia Heikin kanssa. Silloin se oli yleistä Canberrassa vaikka peliä Suomessa ei juuri tunnettu. Sain myös käsityksen että Teittinen henkilökohtaisesti tunsi Heikin.
Heikki oli asunut Canberrassa Tyyne Pihlajamäen luona. Hänen poikansa Kalle asuu edelleenkin Australiassa. Tyyne itse on vanhainkodissa ja nyt jo sellaisessa kunnossa että ei muista mitään.
Teittinen kysyi haluaisinko vierailla Lipposen luona. Sopihan se minulle. Teittinen soitti Lipposelle ja antoi luurin sitten minulle. Olisi tullut hakemaan minut lähetystöstä, asui Torrensissa n. 10 km päässä. Kun kerroin että minulla on peräkärry, ja että sen saaminen autoon on hankalaa, sovimme että ajan pyörällä sinne.

Woodsin hautausmaa
Yritin ajaa tarkasti, mutta eksyin matkan varrella ja saavuin Lipposille vasta n. klo. 15.00.
Kun kerroin asiani, hän sanoi muistavansa Heikin ja että olivat olleet samoilla työmaillakin. Heikki oli Canberrassa tehnyt lattian tasoitustöitä, jota varten hänellä oli ollut pakettiauto ja kaksi konetta. Kun olimme jonkin aikaa keskustelleet, hän kysyi, lähtisimmekö katsomaan hautausmaalle. Wodsin hautausmaa oli kuulemma lyhyen matkan päässä. Niin olikin. Hautausmaa on yhteinen erilaisten kirkkokuntien kanssa. Sisääntulon taululla oli värein kerrottu, miten alue oli jaettu. Sisällä pienessä rakennuksessa oli tarkemmat kartat kirkkokunnan haudatuista sekä aakkosellinen luettelo. Sieltä Heikin nimi löytyi, hautapaikka F-135. Samalla alueella oli Erkin vanhempien haudat. Erkki oli aikoinaan tullut Suomesta vanhempiensa kanssa. Molemmat on haudattu samalle Wodsin hautausmaalle. Hautalaatoissa oli paljon suomalaisnimiä. Aika monet olivat kuolleet nuorena. Keskusteluissa myöhemmin kävi ilmi, että monelle suomalaiselle poikamiehelle elämä kävi raskaaksi juurettomuuden ja kenties sivullisuuden tunteen takia. Saattoi mukana olla kieliongelmia joka teki kumppanin löytämisen vaikeammaksi.

Palojen jälkiä
Hautausmaalta lähdettyämme Erkki halusi näyttää viimeisten palon jälkiä. Taloja paloi jopa 500, sen lisäksi paljon autoja ja muuta tavaraa. Oli erikoista miten taloja oli palanut toisten välistä, toiset olivat säilyneet aivan kunnossa kun naapuritalo oli kokonaan palanut. Erkki näytti suomalaisten entistä taloa jossa oli jäljellä enää postilaatikko numeroineen. Kun olimme kierrelleet kukkuloilla jonkin aikaa, palasimme Torrensiin. Ullan poika Mika Emma vaimonsa kanssa tuli hakemaan isoäidin hoidossa olevaa Sakari-poikaa. Sakari oli vilkas 14 kk ikäinen miehenalku, joka perintönä oli jo saanut suomalaisen nimen, Erkki myös lupasi huolehtia että poika tulee oppimaan suomenkielen.
Erkki kertoi että lähellä ei ole leirintäalueita eikä motelleja ja että ilman muuta heiltä löytyy huone yöksi.
Ulla oli valmistellut aterian, Erkki kävi hakemassa varastoistaan viinipullon.  Aterian jälkeen keskustelimme ja tein muistiinpanoja Erkin perheen muutosta ja elämisestä Australiassa. Pitkän päivän jälkeen uni maistui. Harvoin olen nukkunut niin hyvin. Olihan päivä ollut mitä antoisin ja monitahoinen.
Koko Canberrasta jäi hyvin suunnitellun kaupungin leima. Silläkin saattaa olla merkitystä, että kaupunki on suunniteltu lyhyen ajan sisällä. Se näkyy kaikessa. Lähetystön Teittinen kertoikin että hänen tullessaan kaupunkiin –70 siellä oli 30.000 asukasta, nyt määrä on kymenkertainen.