Perth (Brentwood). 
Leppoisa lepopäivä Chrisin ja Yen-Jung:in luona.Taidetta ja ukkosmyrsky

(Pariskunnasta kuva kuvagalleriassa)
Chris on todella originelli taiteilijatyyppi. Hänen varsinainen koulutuksensa on valokuvataiteen piiristä, ja hänellä on ollut näyttelyjä maailmalla eri puolilla. Chris on ulkoiseltakin olemukseltaan taiteilijan oloinen. Elämässään hän on kiertänyt aika tavalla maailmaa ja erityisesti Australiaa liftaamalla. Hänen tyttärensä asuu lähellä Perthiä, mutta Chris ei juuri kertonut aikaisemmista perhesuhteistaan mitään. Nykyinen vaimo Yen-Jung on taiwanilainen ja he ovat olleet naimissa pari vuotta. Yen-Jung on pieni kiinatar. Hänkin oikein ihastuttava ihminen. Kun Chris on taiteilija, Yen-Jung on järjestyksen ihminen. Yen-Jungilla on kaupallinen koulutus ja tuntui hallitsevan tietokonetekniikankin oikein hyvin.

Kolme veljestä
Chris on ollut julkisuudessa paljonkin, osin aikaisempien työpaikkojensa takia, osin omien aatteellisten kannanottojensa takia. Chris ja hänen veljensä Geoff tulevat hyvin toimeen keskenään ja Geoff onkin ollut aika usein vierailulla veljensä luona Australiassa. Kolmas veljeksistä Peter on myös käynyt Australiassa ja Chris tuntui tulevan hyvin toimeen veljiensä kanssa. Myös USA:ssa asuva sisar on käynyt Perthissä ja oli ihastunut Australiaan ja todennut että vain avioliitto estää häntäkin muuttamasta Australiaan.

Katseet kilpailivat keskenään
Omalta kannaltani oli oikein mielenkiintoista päästä tutustumaan myös toiseen Somersien veljeksistä. Geoffrey on tuttu Etelänaparetkikunnan ajoilta. Hän oli silloin retkikuntamme johtaja. Veljekset, vaikka ovatkin monessa asioissa hyvin erilaisia, ovat silti kuin samasta puusta. Vain kuori on erilainen. Geoff on vähän kovempaa laatua, Chris taas taiteellisempana sekä luonteeltaan että olemukseltaan pehmeämpi.

Chris esitteli jonkin verran kuvia joita hänellä oli talossaan. Suuri osa oli naisvartaloita sekä niistä johdettuja teoksia. Erityisen kiinnostava oli tietokoneella modifioitu kasvokuva, joka oli monistettu kahdeksi ja sijoitettu vierekkäin. Toisen katsetta oli vähän muutettu. Kun Chris näytti kuvan yritin analysoida sitä vähän. Minä noteerasin erityisesti sen että kun rinnakkain oli kaksi katsetta, oli vaikea keskittyä kumpaankaan ja koko ajan katseet ”kilpailivat” keskenään. Sitten Chris näytti omaa lopputyötään. Siinä hän oli ottanut tämän työn yhdeksi esimerkiksi ja analysoinut sitä. Yllättävää oli että hän oli omassa lopputyössään käyttänyt melkein samoja sanoja työtä selostaessaan. Se osoittanee, että taiteestakin helposti löytää samanlaisia elementtejä vaikka työ olisikin tavanomaisesta poikkeava.

Wirraway sekä Wellington pommari
Iltapäivällä Chris ja Yen-Jung olivat sopineet tapaamisen perhetuttavan kanssa. Minä olin suunnitellut meneväni Western Australian Aviation Museumiin joka olikin aivan lähellä. Menimme yhtä matkaa, he ajoivat minut sinne ja kävelin sitten takaisin pari-kolme kilometriä.

Tämäkin museo, kuten aikaisemmatkin Australian museoista, kärsivät varmasti siitä että ne ovat varsin pitkälle riippuvaisia vapaaehtoistyövoimasta ja –tuesta. Ei museossa mitään vikaa ollut, päinvastoin, esimerkiksi kuvamateriaalia oli todella paljon samoin kuin kalustoakin. Silti esimerkiksi Suomen Ilmailumuseon ei mitenkään tarvitse hävetä esimerkiksi WA:n museon rinnalla. Melkein ajamaton WW-II Wellington pommari oli näyttävintä, eksoottisin kenties australialainen Wirraway harjoituskone jota harvemmin taitaa olla muissa kuin Australialaisissa museoissa. Koneiden lisäksi esillä oli tavanomaiset aviation-komponentit ja moottorit. Samoin esillä oli paljon dokumentteja toisen maailmansodan ajoilta.

Viisumiongelmia 
Illalla söimme kanaa. Aasialaiseen tapaan vihannekset ja kasvikset olivat tärkeässä asemassa. 
Illalla keskustelimme seuraavan päivän järjestelyistä: Minulla oli edessä viisumin jatkaminen, se oli hoidettava virka-aikana arkisin 9-4. Oma ETA loppuu 2 kesäkuuta, joten oli aika hoitaa homma pois. Ajoitus oli aika nappiin, muuten olisin joutunut hoitamaan asian paljon vaikeammin välikäsien kautta. Chris oli menossa maanantaina keskustelemaan mahdollisesta uudesta työpaikasta. Palaveri ilmiselvästi jännitti häntä. Uusi yöpaikka tarkoittaisi muuttamista lämpimään pohjoiseen, Karrathaan.

Soneran yhteydet pätkii aina vaan...
Iltapäivällä yritin lähettää ja vastaanottaa sähköposteja. Valitettavasti entisen valtiollisen, nykyisen ruotsalais-suomalaisen Soneran yhteydet pätkivät taas. Joko palvelimelle ei päässyt ollenkaan (ylikuormitus) tai vaikka yhteys muodostuikin, se katkesi mystiseen virheilmoitukseen muutaman minuutin aukiolon jälkeen. Olen hieman k……nyt (kyllästynyt) siihen että kallista matkapuhelinaikaa joutuu käyttämään satojen eurojen edestä toimimattomien palvelimien takia. 

Kunnon vesisade ja myrsky
Päivällisen jälkeen siirryin telttaani katselemaan yöfilminä esitettäviä yöunia. Niitä alkoikin tulla. Ensin välähdyksinä, sitten jyrähdyksinä ja viimein myös sateena. Kolmen aikana satoi rankasti. Yksikaaritelttani ei ollut moksiskaan, olihan se pihalla aaltopeltiaitojen sisällä. Yöllinen ukkosmyrsky oli nyt totta. Olin tyytyväinen että teltta käyttäytyi myrskyisissä oloissa hyvin. Teltta oli paljon parempi kuin pari muuta telttaani. En milloinkaan jaksa olla ihmettelemättä Halti Delta telttaani, joka sateessa venyy huomattavasti ja vielä päästää veden sisään.

Freemantle- Brentwood-Perth.
Elämäntapataiteilija Chris Somersin ja hänen kumppanin Yen-Jung:in luona

Aamupäivän vietin tutustumalla WA:n merihistorialliseen museoon. Edellisenä iltana hotellin tarjoilija varoitti pyörävarkaista. Freemantlessa pyörät kuulemma häipyvät keskellä päivää eikä mihinkään voi luottaa. Siksi mietin tarkkaan mihin jätin pyöräni kun menin tutustumaan museoon. Onneksi museon sisäänkäynnin seinä on lasia, ja museon ovella on yksi henkilökunnasta koko ajan vastaanottamassa vieraita. Työnsin pyöräni ramppia pitkin ylös sisäänkäynnin vieressä olevan pylvään viereen, siitä virkailija voi sen nähdä koko ajan.

Erkissonin vehnäkuunari näytillä
Museo on uusi ja hieno mutta ei kovin laaja. Museon vanha osa on sataman toisessa osassa. Siellä ovat hylkyihin liittyvät asiat. Yhdessä nämä kaksi antavat paljon tietoa merenkulusta, joka Australian historiassa on olennaisessa asemassa. Näyttelyssä oli suomalaisittain yksi kiinnostava asia. Siellä oli pienoismalli yhdestä Erikssonin vehnäkuunareista. Kyljessä komeasti Suomen liput ja nimen lisäksi tekstin Finland. Ostin sisäänpääsyn yhteydessä myös lipun sukellusvenekierrokselle. Kuivalle maalle on nostettu Australian Kuninkaallisen laivaston varsin uusi sukellusvene ”Owen”. 90 m pitkä vene on varsin massiivinen. Tutustumiskierros antoi hyvän kuvan siitä millaista sukellusveneessä on toimia. Ahtaan paikan kammoa ei saa olla.

Laihahko taiteilija sekä pienikokoinen kiinatar
Chrisin talolle Brentwodiin Freemantlesta on matkaa vain vähän yli 10 km. Nopea matka, paitsi että alussa ajoin liian etelään rantatietä pitkin ja siksi oli tultava sama matka takaisinpäin. 

Chris Somersin ja Yen-Jung talo löytyi. Samalla tontilla oli kaksi taloa, aika pieniä. Parkkeerasin pyörän portinpieleen ja lähdin etsimään väkeä. Cris tuli vastaan. Laihahko taiteilijan tai professorin näköinen harmaatukkainen kaveri. Yen-Jung vuorostaan pienikokoinen kiinatar. Talossa oli myös Madelaine, Chrisin perhetuttavan tytär, joka oli tullut yliopistolta käymään. Hänen vanhempansa olivat lähteneet Pohjois-Skandinaviaan lomamatkalle. Vähän aikainen ajankohta.

Yksipyöräisellä ajelua
Kun olimme alkututustumiset hoitaneet ja teet juoneet, lähdimme Chris´in ja Madelainen kanssa läheiselle sillalle kokeilemaan Chrisin yksipyöräistä. Molemmat osasivat asiaa kohtuullisesti ja ajattelivat nyt opettaa minullekin yksipyöräisellä ajoa. Sain pätkiä videolle molempien pyöräilystä. Itse en päässyt alkua pidemmälle,  minusta ei taida tulla sirkuspyöräilijää aivan hetkessä. Minulla oli kypärä, mutta ajattelin myös että jos telon itseäni, voi matkanteko jäädä siihen.

Takaisin tultuamme oli Yen-Jung laittanut erittäin hyvän kala-aterian. Kala oli red snapper ja maistui aivan erinomaiselta. Muutenkin huomasi, että Yen-Jung taitaa kokkaamisen. Madelaine, noin 180 cm nuori nainen ja Yen-Jung 150 cm olivat pienessä keittiössä kuin eri maailmoista.

Chris on originelli kaveri
Koko porukka ehdottoman mukavaa väkeä. Chris on todella originelli kaveri. Kertoi miten joskus aikoinaan joutui USAn viranomaisten hampaisiin. Chris on valokuvaaja, ja näyttelyään varten oli pukeutunut vähän shokeeraavasti. Tukka oli värjätty kahdeksalla värillä ja jalassa oli pitkät eriväriset villasukat. Pitkän stressaamisen jälkeen Chris pääsi jatkamaan matkaansa, mutta myöhemmillä kerroilla siskonsa luokse USA:an matkustaessaan joutuin aina perusteelliseen tarkkailuun. Tätä jatkui kunnes sattui niin, että USA:n viranomaiset kerran hänen pois lähtiessään olivat ottaneet passin ja luvanneet antaa sen välilaskulla Honolulussa. Olivat kuitenkin unohtaneet koko homman ja niin Chris tuli Australiaan ilman passia. Kun Chris selosti mitä oli käynyt, Australian Immigrationin ihmiset ottivat yhteyttä valtoihin. Niiden kautta nimi poistettiin listalta ja viimeiset kerrat Chris on päässyt maahan ilman suurempia ongelmia.

Chris on ollut opettamassa WA:n yliopistossa. Nyt hän on työtön, valmistelee väitöskirjaansa. Chris kertoi että saattavat muuttaa pohjoiseen, hän on ollut Karrathassa keskustelemassa avoimesta työpaikasta. Yen-Jung opettaa puolestaan Mandarinin kiinaa paikallisille kiinalaisille. Yen-Jung on ollut Australiassa kaksi vuotta, Chris on asunut Australiassa 25 vuotta. Chris on syntynyt Sudanissa, Khartumissa jossa hänen äitinsä ja isänsä ovat aikoinaan olleet. Äiti on vielä elossa ja asuu Englannin kanaalin saarilla.

Takapihan puutarhassa on mukava teltan paikka. Linnut laulavat, ovatpa merkanneet teltan jo muutamalla täplällä.

Päivän saldo: Kokonaismatka: 27,59 km, Keskinopeus:  14,5 km/h, Maksiminopeus: 51,0 
Yhteensä mittarissa:  5986,25 km.

Mandurah-Freemantle. Purjelaivoja ja pikaliimaa

Parkkeerasin Freemantleen, täältä sain kohtuullisella hinnalla hotellihuoneen. Tässä vessat käytävällä, 60 A$.  

Aamulla oli sumua, vilkkaasti liikennöidyn tien reunassa arvelutti ja ajoi mielellään mahdollisimman kaukana reunassa. Jo ennen Mandurahia alkoi rakentaminen, olihan sitä jo Bunburyssä, ja jatkoi koko matkan Freemantleen saakka. Rannan vanhat suuret dyynit on jo rakennettu pitkälle etelään, nyt ollaan rakentamassa dyynien takaisia alueita parhailla paikoilla.

Italialainen Amorio Vespucci oli satamassa
Kun iltapäivän alkupuolella sain tavarat kotiin ja pyörän pilttuuseen, lähdin kaupungille. Satamassa oli sekä väkeä että paatteja. Sivulliset eivät pääse juurikaan näkemään veneitä. Olisi ollut mukava vilkaista isompia purjepaatteja. Paria tuli katsottua. Italialaisten koululaiva Amorio Vespucci on nyt Freemantlessa. Jono laivalle oli 100 m pitkä. Jonossa puhuttiin paljon italiaa, osoittaa että täällä italialainen siirtolaisuus on vahvaa.

Huomenna tiedossa Chrisin luona vierailu
Huomenna lähden sitten vierailemaan Chris Somersin ja hänen kiinalaisen kumppaninsa luo. Chris on Geoff Somersin veli. Geoff oli vetämässä Etelänaparetkikuntaa jossa olin mukana –99. Mukava välillä tavata uusia tuttavuuksia. Geoff antoi Chrisin osoitteen ennen lähtöäni ja nyt soittaessani sovimme yksityiskohdista. Saan pystyttää teltan heidän puutarhaansa takapihalle. Heidän talonsa on pienempää sorttia, noin 5 x 5 m.

Broomeen on vielä pitkä matka, vasta siellä saan uudet lasini. Toivottavasti entiset kestävät. Taidan käydä hakemassa kahden dollarin liikkeestä pikaliimaa, että saan lukittua linssin puoliskot paremmin kehyksiin.

Päivän saldo: Kokonaismatka:  67,29 km, Keskinopeus: 17,6 km/h, Maksiminopeus: 42,4. Yhteensä mittarissa: 5958, Sää: 25, aamulla sumuista, sitten kirkasta.

 Binningu-Mandurah. Huutelu ja muiden opettaminen osataan...

Päivän lähtökohdat: Lähelle Perthiä, jolloin päivässä pääsen perille. Päivä meni normaalisti ajellessa Old Ocean Hwy:llä. Nimestä huolimatta tie ei ole vanha. Se on varsin uusi ja hyväpintainen. Syynä lienee se, että Perth on jo niin lähellä, että asutus kasvaa kovaa vauhtia etelään.

Erikoinen järvenpohja
Kävin katsomassa Lake Cliftonin erikoisuutta, mikrobien rakentamaa järvenpohjaa. Mikrobin nimi on trioliitti. Täytyy selvittää myöhemmin yksityiskohdat.

Cape Bouvardin jälkeen alkoi jatkuva rakentaminen ja asutus. Mandurahin kaupunki vaikutti aluksi pelkältä rakennustyömaalta. Sitten alkoi löytyä asutusta, aivan mukavan oloista. Turismi on vaíkuttanut siihenkin että hinnat ovat korkealla. 

Sanoin muutaman valitun sanan
Kun ajoin kaupungin pohjoispuolelle sillan yli, alkoi paikallinen nuori kaveri opettaa autonsa ikkunasta että sillan yli on myös pyörätie. Saman asian olin itsekin todennut mutta asia olisi pitänyt tietää jo aikaisemmassa liikenneympyrässä, sen jälkeen ei pyörätielle enää päässyt. Pyöräkaistoja on aika mukavasti, mutta ne alkavat ja loppuvat miten sattuu. Suunnittelijat eivät ole saaneet kaikkia asioita vielä ajateltua valmiiksi. Viittoja löytyy kaikkiin maanmyyntikohteisiin, mutta pyörätiet on ajateltu paikallisten käytettäviksi. Minulla alkoi tuollainen opettaminen keittää ja sanoin muutaman valitun sanan, autojono meni sen verran hitaasti. Kyllä täällä osataan tuo mainittu huutelu ja muiden opettaminen liikenteessä. Oli oikeastaan piristävää vähän saada välillä lämmetä, kovin yksitoikkoista onkin ollut.

Kaupunkikierroksen ja aterian jälkeen taas takaisin pimeässä teltassa jossa taskulampun lisäksi loistaa laptopin himmeä valo. Yöksi radiossa lupasivat sadekuuroja mutta pientä vaan.

Aasialaisperhe oli laittanut pystyyn buffet ruokapaikan. Geelongissa eli kauan sitten Melbournen lähellä Smorgos oli oikein hyvä. Tämäkin oli OK. Harmitti kun olin ottanut alkupalat teltalta lähtiessä, eli banaania ja leipää. Nyt en jaksanut syödä kuin kolmanneksen muiden kävijöiden annoksiin verrattuna. Enimmäkseen kävijät taisivat olla niitä joiden mielestä ravintola-annokset ovat pieniä.

Teltta on kotoisa. Yölle on luvattu 16 astetta joten kylmäkään ei tule. Etsin taas radiosta mukavan aseman ja menen makuupussiin. Alkaa jo ramaista. Kello onkin jo kohta kahdeksan.   

Päivän saldo: Kokonaismatka: 85 km, Keskinopeus: 16,9 km/h, Maksiminopeus: 42,4
Mittarissa yhteensä: 5891. 

 Bunbury, Binningup. Lasihommat kuntoon ja sitten tielle

Yöllä olin hereillä hetken aikaa, satoi, Sateen ropina ja kaikki muutkin äänet kuuluvat näissä Australian eristämättömissä rakennuksissa hyvin. Nullarborin Roadhousen motellissa ihmettelin, että onko huoneessa joku toinen. Varmistin että olen hereillä ja edelleenkin kuului syvä hengitys. Aamulla en enää ihmetellyt. Naapurihuoneen keskustelut kuuluivat kuin samassa huoneessa. Oli aika noloa kuulla kun naapurit keskustelivat omista asioistaan.

"Visaisia" ongelmia
Aamupäivällä kävin poliisilaitoksella kysymässä Visan pidennyksestä. Siellä sanoivat että asia ei kuulu Australiassa heille mitenkään. Sitten paikalle keräytyi toimiston porukkaa ja poliiseja. Olivat kiinnostuneita reissustani ja kyselivät miten matka on mennyt ja toivottivat hyvää matkaa. Kertoivat vielä, että Postissa saattavat tietää jotakin, posti hoitaa siellä joitakin viranomaisten paikallistehtäviä ja sieltä saa kaavakkeita.

Postin rouva sanoi että heillä ei Immigration Officen asioihin ole mitään tarjota, mutta Perthissä on toimisto ja sinne vain. 
Aamupäivän kaupungilla lorvailtuani pääsin puoli yhden aikana optikon vastaanotolle. Nuori kaveri, enkä aluksi oikein osannut arvioida luottaako kaveriin. Oli enemmänkin surffarin näköinen. Sai kuitenkin protokollan läpi asiallisesti ja totesi että pikkuisen pitäisi vahventaa laseja. Sitten pääsinkin pohdiskelemaan nuoren, silmälasipäisen rouvan kanssa kehysasioita. Loppujen lopuksi tulimme sellaiseen ratkaisuun, että saan lasit Broomeen, eli matkani varrelle muutaman tuhannen kilometrin päähän. Linssien saanti kestää joka tapauksessa 4-5 viikkoa, sanoivat. 

Iso kengurulauma pelästyi pyörää
Koko prosessi kesti pari tuntia, ja kolmen maissa olin sitten päätiellä, tai oikeammin vanhalla 1-tiellä, joka kulkee aivan muutaman metrin päässä Leshenault Inletin rannasta. Leshenault Inlet on rantadyynien erottama sisäjärvi jossa oli erittäin paljon lintuja. Yllättävää oli se että heti tien toisella puolella oli ainakin satapäinen kengurulauma. Uskoisin että olivat villejä, koska aidat eivät niitä juurikaan pidättäneet. Taisi siinä vähän aitaa kaatuakin. Eivät hyppineet yli vaan menivät vauhdilla vaakasuorien lankojen välistä. Autoihin ovat jo tottuneet mutta pyöräilijä on vähän erikoisempi tapaus. Lampaat käyttäytyvät samoin, lähtevät laumana karkuun. Lehmät katsovat, joskus emä ja vasikka ovat lähteneet karkuun. Ranskan ympäriajossa kerran aidassa ollut hevonen innostui kilpailemaan pyöräilijöiden kanssa niin, että mani aitojen yli ja seurasi monta kilometriä pyöräilijöitä Kuvasivat helikopterista koko homman. Taisi omistajaa vähän lämmittää, kun polle lähti kisaamaan.

Yöpymisen aika tänään tuli lyhyen ajomatkan jälkeen, olen nyt Binningup´in  CP,ssä jossa naapurit grillaavat. Minä taidan ottaa banaania ja jugurttia.  

Päivän saldo: Kokonaismatka: 43,64 km,  Keskinopeus: 15,6 km/h, Maksiminopeus: 29,4.  Kokonaismatka: 5806 Sää: 25-26.

Bunbury. Olutta ja pizzaa...

Päivän lähtökohdat: Silmälasien korjaus ja sitten menoksi.

Eilen illalla kävin hakemassa oikein hyvän ja edullisen pizzan Victoria  streetiltä. Samalla reissulla ostin Bottle Shopista 7 $ punaviinipullon. Tällä kerralla pizza oli erittäin hyvä, paikkaa hoitkin vanhempi italialaispariskunta. Punaviini oli Lindemansin Shiraz ja sekin sopi pizzan kyytipojaksi mainiosti.

Lasia ei pyydetä
En tietenkään malttanut olla lähtemättä alakertaan vielä katsomaan josko siellä olisi porukkaa. Oli mutta hyvin vähän. Kaksi asiakasta ja tarjoilija tai mitä nimeä täällä pitäisikään käyttää kaljan jakelijasta joka kerää rahat. Jos oluen ottaa hanasta, tarjoilija ottaa kylmästä uuden lasin aina. Suuri osa kaljasta ja muistakin juomista myydään purkeissa tai pikku pulloissa. Can tai Stubby. Juomasekoituksetkin ostetaan purkeissa; vodkat, viskit jne.. menevät aina valmiina sekoituksina suoraan purkista. Eli tarjoilijan tehtävä on avata juomapurkki tai kierre lukitteisella korkilla varustettu kaljapullo ja ojentaa se asiakkaalle. Jos pyydät lasin, saat sen, mutta silloin sinua katsotaan jo vähän sillä silmällä. Sen lisäksi tarjoilija myös myy pienemmissä paikoissa saman tiskin päästä Bottle Shopin myyjänä samaa tavaraa, vaikkakin huomattavasti halvempaan hintaan. Usein asiakas ostaa 24 pullon paketin, jonka tarjoilija kantaa kylmähuoneesta ja lojauttaa tiskille ja kerää rahat.

Koko lisensiointikäytäntö on aika kummallinen. Pubin tiloissa ei joko saa olla ollenkaan alle 18 vuotiaita,  tai joissakin paikoissa sanotaan että vanhempien pitää jatkuvasti valvoa lapsiaan. Käytännössä lapset kirmaavat kaljanjuojien jaloissa eikä kukaan välitä lapuista seinällä tuon taivaallista. Yhdessä paikassa oli lappu, jossa neuvottiin mitä pitää tehdä jos tarkastaja tai poliisi tulee paikalle. En vain saanut selvää kuin otsikosta, joka oli isommalla.

Voit juoda pitempään?
Olut on kaikkea kevyen ja vahvan väliltä, eikä niitä luokitella sen kummemmin. Vahvuus ei vaikuta juuri hintaan. Carltonin Midstrenghtiä eli 3,5%:sta mainostetaankin: Voit juoda pidempään. Uskon että monella menee 5-6 tai enemmän pikkutuoppia istunnolla, jonka jälkeen lähdetään kotiin. Autolla ajaen. Raja on täälläkin 0,5 promillea mutta valvonta lienee vähäistä.

Tuttuja Denmarkista
Heti kun tulin alakertaan, Paul eli nuorempi asiakkaista totesi että olimme jo tavanneet. Ihmettelin, mutta kertoi että Denmarkissa oli ollut samassa paikassa aamiaisella. Sanoi tunnistaneensa ja varmistuneensa kypärän hihnojen jättämistä valkoisista raidoista!

Nämä, niin kuin kaikkia Australialaiset ovat kiinnostuneita muiden jutuista ja kyselivätkin pitkään. Paul kertoi että asuu Darwinissa ja voi ottaa minut ja pyörän mukaan kun lähtee lomaltaan lähipäivinä kotia kohti. Kieltäydyin loukkaantuneena, eihän sitä nyt aleta liftaamaan kun on omatkin pyörät olemassa. Jälkeenpäin tuli mieleen että siinä olisi ollut järkeä. Olisi säästynyt katsomasta 5000 km kuivaa ja kuumaa erämaata ja päässyt nopeammin Queenslandiin, jossa asuu paljon suomalaisia.

Suuret mainingit lyövät rantaan, surffaajat liikkeellä
Aamulla huomasi että vähemmälläkin olisi pärjännyt. Pakkasin pyöräni ja lähdin kaupungille etsimään Optometristiä. Sellainen löytyikin. Kertoi että linssien toimitusajat ovat pitkiä 5-6 viikkoa jos on erikoislinsseistä kysymys. Varasi ajan huomiseksi kello 12,30 jolloin menen tarkastukseen. Tarkastuksen jälkeen selviää, kuinka pian linssit Japanista tulevat paikalle. Vakka tarkistus tehdään täällä, lasit voi noutaa jostakin muusta kaupungista.

Olen nyt täällä tämän päivän tutustunut paikkaan ja katselemassa turistivirityksiä kuten Dolphin Discovery Centre ja Mangrove Cove Walk. Kaupunki sinänsä on mukavan tuntuinen, kukkuloille rakennetaan kovaa vauhtia sekä asuntoja että vapaa-ajan huoneistoja. Jo olevat talot ovat upeita ja moni-ilmeisiä.

Paikka tärisee aina välillä. Jossakin on ollut myrskyä, kun mainingit lyövät voimalla rantaan. Siksi surffajatkin ovat liikkeellä, juuri äsken, vähän ennen pimeän tuloa, tuli vielä lautailijoita rantaan. 

Päivän saldo: Kokonaismatka: 24,96 km, Yhteensä mittarissa: 5762. Aaamulla kuumaa, sitten alkoi keräytyä pilviä ja tuntui kuin tulisi ukkosta. Ei tullut.

 Manjimup- Bunbury. Huono olo hellitti, loppujen lopuksi hyvä pyöräilypäivä

Päivän lähtökohdat: Jos Donnybrookiin asti pääsisi

Eilen olo tuntui sairaalta, ja siksi lyhyenkin matkan tekeminen oli työlästä. Menin nukkumaan kahdeksan aikana, ja aamulla oli oikein pirteä olo. Luulen että eiliseen huonoon oloon oli syynä siellä laaksossa leijunut savu. Tai sitten olen saanut Ross River viruksen. Hyttyset levittävät sitä.

Aamulla olisin voinut lähteä aikaisemmin, mutta Optometristi piti löytää ja tarkistaa josko lasien korjaus järjestyy. Löysin paikan helposti, ovessa oli kuitenkin lappu että Birte … aloittaa vastaanoton vasta kymmeneltä. Menin turisti-infoon jossa kaveri sanoi että Bunburyssä asia järjestyy varmemmin. Manjimupissa arveli olevan 3-4000 asukasta, Bunburyssa 40000. Siksi kaupunki on saanut Cityn arvon.

Matka pilvisessä säässä ja aamulla myötätuulessa oli mukavaa. Liikenne oli hiljaista, mitä nyt rekat ajoivat puutavaraa kahteen suuntaan. Manjimupissa on muuten metsäteollisuusmuseo. Ei liene aivan oikea nimitys mutta kuitenkin. Vanhoja koneita, puiston pihalla oli yksi iso kaadettu puu jolla oli pituutta yli 60 m.

Manjimupin ja Bridgetownin välinen tie kulkee enimmäkseen joen laaksossa, siksi se on melko tasainen ja sain silloin oikein hyvän nopeuden. Bridgetown on jotenkin vedenjakaja-alueella, ja sieltä suuntautuu joenuomia eri suuntiin. Bridgetownin jälkeen oli monta ja pitkää nousua. Kukkulat ovat jyrkkiä ja melko korkeita. Pääasiallinen elinkeino on hedelmänviljelys, muutama viinitarhakin on matkan varrella.

Donnybrookin jälkeen tullaan tasangolle, joten tie oli tasaista viimeiset 30 km. Oikein hyvä pyöräilypäivä. Bunbury on selkeästi isompi paikka, jo 10 km ennen keskustaa liikenne oli vilkasta ja tienvarteen alkoi ilmestyä mainosten lisäksi teollisuutta ja jokaiselle Australian kaupungille välttämättömät klubit: Shooting, Golf, Motosport ja tietenkin Oval ja Airport.

Perthiin on matkaa 160-170 km. Tänään täytyy suunnitella strategia, miten Perthiä lähestyy. Sen läpiajaminenkin kestää päivän.