Roebourne-Whim Creek. 
Kapakka keskellä autiomaata ja "navetan taakse" nukkumaan

Aamu valkeni lintujen ääniin ja koiran jatkuvaan haukuntaan. Totesin uudesta lämpömittaristani, että aamulla lämpöä oli 13C, yöllä nähtävästi oli ollut alle 10, kun hieman oli vilpoisen oloista aamuyöstä.

Maisema oli pian aivan tasaista. Tie kulki läpi tasangon, kauempana oli matalia kukkulajonoja, monet huiput olivat hajoamassa, eli ne olivat isoja kiviröykkiöitä. Joissakin oli nähtävissä kestävämpiä ruskeita kerroksia, todennäköisesti sitä samaa rautamalmia, jota täällä monessa paikassa louhitaan ja jalostetaan.

"Maantien juna" tervehti
Lämpötila nousi 30 C ja pysytteli iltapäivän tarkkaan puolen asteen sisällä. Autoilijat tööttäilivät ja heiluttivat käsiä sekä autossa että auton ulkopuolella. Jopa joku ”road train” tööttäsi vastaan tullessaan. ”Road Train” on rekka joka on maksimissaan 36,5 m pitkä ja siinä on kolme perävaunua, kussakin perävaunussa neljä akselia. Road Trainin pyörteen takia siitä kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana, varsinkin jos on tuulen alapuolella. 

Merkillinen kapakka
Kartassa Whim Creek oli merkitty leirintäalueen ja ruokailun kuvalla, mutta siinä ei ollut tavallista Road House merkintää. Siksi ihmettelin vähän mitä vastaan mahtaa tulla. Ja ihmetykseen oli aihetta. Keskelle ei mitään on rakennettu –86 hotelli, joka käsittää ruokailun, juottolan ja jossakin märin myös peltikoppeja majoitukseen. Caravan Park merkki oli tien varressa, mutta alueella ei varsinaisesti ollut Caravan Parkia, vaan leiriytyminen tapahtui takapihalle, jonka ympärillä oli verkkoaita. Palvelut olivat yhdessä moduulissa Unisex-periaatteella eli miehille ja naisille ei ollut erillisiä tiloja. Minilyan RD:ssä oli vessat yksittäisiä moduleita, eli ne olivat yhteisiä kaikille. Ostin vessojen käyttöoikeuden viidellä A$:lla ja lähdin laittamaan telttaa pystyyn. Silloin huomasin ongelman. Sora/kivipinta oli tampattu niin tiukaksi että telttaa oli vaikeaa saada pystyyn. Löysin sopivan paikan aidan takaa, se ei varsinaisesti ollut enää aluetta, mutta hätä ei lue lakia.

Paikalle tullessani paikalla oli täysi meininki päällä. Sekä ruokailijoita että nesteen nauttijoita oli kiitettävästi. Olihan sunnuntai ennen vapaapäivää, maanantai on täällä Constitution Day joka on vapaapäivä. 

Kun olin saanut teltan vaivoin pystyyn ja vaihtanut vaatteita, lähdin nauttimaan talon antimista. Valitettavasti ruokailutarjonta oli lopetettu kolmelta joten sain tyytyä Mrs Macin Beef Rolliin, joita otinkin kaksi. Kyytipojaksi EMU Exporttia, keskiolutta, joka tulee pienessä tölkissä tai, jos niin haluaa, stubbyna, eli pienessä pullossa. Paikallisille on erityisen tärkeää juoda olut juuri sellaisesta pakkauksesta josta pitävät. Lasin käyttö on harvinaista ja tulee kysymykseen lähinnä ruokailun yhteydessä, silloin joku saattaa lorauttaa juoman kylmennettyyn lasiin. 

Aboilla kuulemma karmeat lait
Tiskillä syödessäni ja juodessani naapurit aloittivat juttua. Peter ja Jonathan olivat alkujaan englantilaisia, nyt jo pitkään Australiassa asuneita. Jonathan oli opettajana abo-yhteisössä, linnuntietä 90 km:n päässä. Peter oli Hedlandissa koulun rehtorina. Nähtävästi nämä opetuksen napamiehet eivät voi hyvällä omalla tunnolla nauttia kapakasta Hedlandissa, koska olivat ajaneet erikseen 100 km erämaahan juomia nauttimaan. Heidän kanssaan tulikin paljon juttua, uusia asioita aboyhteisöistä. Kertoivat että Aboilla on omat lakinsa, joka voi olla aika karmeita. Joku oli autolla ajanut toisen perheen lapsen kuoliaaksi ja sai siitä viisi vuotta vankeutta. Kun kaveri tuli takaisin oli varsinaisen rangaistuksen aika. Kylän keskellä mies pantiin kehään ja viisi miestä keihästi kaverin. Valkoiset olivat olleet rakentamassa kylään kauppaa ja katsoneet toimitusta katolta. Monia muitakin asioita kertoivat, mm. sen että aboilla on oma ympärileikkauksensa, jonka jälkeen pojasta tulee mies. Samoin kertoivat että vanhat miehet ”käyttävät” nuoria tyttöjä ja vanhat naiset ”opettavat” nuoria poikia. Molemmat olivat hyvin varovaisia sanoissaan, eivätkä halunneet millään tavalla arvostella vanhaa järjestelmää. Pitivät vain surkeana sitä että niin moni nuorista käyttää aikansa ryypiskelyyn ja kun monet alueet on julistettu kuiviksi, haistelevat polttoainetta.

Kertoivat että kaikki abot eivät ole ollenkaan köyhiä rahallisesti. Jonathan kertoi että monet hänen yhteisönsä asukkaat ajavat uusilla isoilla autoilla. Raha tulee kaivostoiminnasta, eli kaivokset maksavat aikoinaan tehtyjen selvitysten perusteella suvuille rahaa ”royaltya” maan käyttämisestä kaivostoimintaan. Kertoivat vielä että maan jaon tekivät vanhat valkopartaiset miehet mielensä mukaan. Vanhimpien sana on laki.

Kysyivät minun matkastani. Tuleeko matkasta filmi jne.. Arvelivat että vastaavia matkoja ei tehdä monia. Yleensä pyöräilijät ajavat heidän mukaansa lyhyempiä pätkiä , jotkut useampaan otteeseen niin että koko lenkki tulee täyteen. Jonathan oli jonkun verran perillä Suomesta, oli tavannut matkailijoita Afrikassa ollessaan.

Kymmenen olutta ja sitten autolla liikkelle
Hieman minua mietitytti kaverusten ajelu Hedlandiin. Ottivat varmaankin kymmenen olutta ja lähtivät sitten ajelemaan. Jonathan yöpyy Hedlandissa ennen kuin menee kotiinsa maanantaina. Jos oikein hyvin sattuu, saatetaan tiellä vielä "törmätä", koska paluumatka alkaa 95-tietä pitkin, sen risteys on pari kymmentä kilometriä etelään South Hedlandista.

Menin kevyesti syöneenä ja muutaman keskioluen nauttineena nukkumaan ”navetan taakse”, tunnelma oli vähän sellainen.

Karratha-Roebourne. Suolaa ja turisti-info vankilassa

Johtuen siitä, että saan uuden peräkäryn renkaan vasta keskiviikkona South Headlandissa, minulla on mahdollisuus ottaa vähän rauhallisemmin ja ajella turistina. Yövyin Pilbara CP:ssä jossa oli huippukalliit telttapaikat (21AUD) nurmikolla uima-altaan lähellä. Meteli oli kova vielä illallakin.

Suolan valmistusta
Aamulla päätin käydä katsomassa Dampierin kaupunkia, joka on vain 20 km päässä. Dampierissa on satama jossa maailman isoimmatkin laivat voivat lastata Hammershillin terästehtaan tuotteita. Junat ajavat sisämaasta malmia terästehtaalle. Dampierissa on myös suolan ”valmistusta”. Oikeasti suolaa ei tehdä vaan kuivatetaan merivettä altaissa jolloin saadaan suolaa.

Aitoja, teräskaltereita ja teräsluukut
Roeburnesta ajattelin ostaa maitoa ja muuta pientä purtavaa. Roeburnessa kaikki olikin kiinni. Pienen kaupungin kaikki talot on varustettu korkeilla aidoilla. Kahdessa kaupassa oli täysteräksiset ovi- ja ikkunaluukut. Kovin oli synkänoloista. Puhelinkioski oli laitettu nk. alkutekijöihin, samaa oli käymässä tulotien varrella olevalle informaatiotauluille. Kaupungissa oli olut Hotelli/motelli mutta paikka oli suljettu ja ikkunoissa oli teräsluukut. Muutamia alkuasukaslapsia leikki kaduilla, muuten liikennettä ei juuri ollut.

Löysin turisti-infon, joka sekin oli juuri sulkenut ja virkailija poltteli savuketta vankilan portin ulkopuolella. Aivan oikein, turisti-info on sijoitettu paikallisvankilaan. Vankila on myös yleisölle avoinna. Kysyin Alex-rouvalta (Badge oli vielä rintapielessä) majoituksesta jolloin ohjasi tänne CP:hen. Paikkaa pitää alkuasukaspariskunta, telttapaikka maksoi 6,5 $. Kaikki on erittäin siistiä, isäntä kävi mopolla näyttämässä parhaan teltan paikan. Oli aloittamassa kastelua, joten oli tärkeää pistää teltta sellaiseen paikkaan että se ei kastuisi.

Tänään ei muuten tuullut enää samoin kuin aikaisempina päivinä. Nyt olisi jo mukavasti ajanut pidemmällekin. Pyörä parani ja kevenikin uusien renkaiden ansiosta. Huomenna Whim Creekiin. Matkaa sinne ei ole kuin 70-80 km.

Karratha. Pyörä ja mies matkakuntoon

Mukava hyvässä hotellissa oli olla yötä. Tilaa huoneessa oli mukavasti ja jotain mitä en ole aikoihin nähnyt, minibaari.  
Pyörälle löytyi korjauspaikka. Hinta-arvio oli 250 A$. Se ei tietenkään ollut hyvä uutinen, mutta osia oli vaihdettava aika paljon. Ensin oli kuitenkin saatava tavarat säilöön siksi ajaksi kuin pyörä on korjaamolla. Sitten ostoksille. Pieneksi 11.000 asukkaan kaupungiksi ostosmahdollisuudet ovat hyvät. Ostin anturilla varustetun lämpömittarin. Mukava nähdä kuinka kuumaa oikein on. Kaupungissa tuntuu tämänpäiväinen  32 jo aika kuumalta.

Pyörä oli jo laitettu kuntoon kun menin liikkeeseen. Etupyörän laakeri on laitettu, ketju ja hammaspyörät samoin. Uusi kestävä rengas takapyörässä ja edellisenä iltana katkennut vaihdevaijeri oli uusitttu. Kovin erilaiselta pyörä tuntuikin kunnostusten jälkeen. Saan uuden renkaan peräkärryyn South Port Headlandissa. Siihen saakka on pärjättävä nykyisellä. 

Tuulen suunta jatkuu samanlaisena
Pyöräliikkeessä tapasin myös paikallisen kaverin joka kyseli matkasta. Tuulesta totesi ykskantaan: ”Tällaista se on pari kuukautta eteenpäin”. Näin mahdollisesti on ja se lyhentää päivämatkoja. Se vuorostaan tarkoittaa että pitkillä osuuksilla on yövyttävä parikin yötä luonnossa. Silloin pitää raahata mukana enemmän juomaa ja ruokaa. Ruoka ei ole ongelma, mutta kun päivässä menee, kelistä riippuen 6-9 l on mukana oltava noin 15 litraa. Virvoitusjuomat ovat melkein saman hintaisia kuin vesi, mutta erona on että vedet on saatavana 5 litran neliskulmaisessa muovikanisterissa, joka on paljon parempi kuljettaa kuin pyöreät juomapullot.

Maanantaina täällä on juhlapäivä, joten suurin osa liikkeistä on kiinni. Port Headlandiin on sellainen 200 km, joten voin ottaa hyvin rauhallisesti ja katsella paikkoja. Sen jälkeen on vuorossa ajo Broomeen. Sinne matkaa on yli 600 km,  sen ajon jälkeen jo varmaan tietää kuinka matka täällä pohjoisessa alkaa kulkea.

Fortescue roadhouse - Karratha.
Erittäin rankka päivä ja tuloksena lievästi ylikuormittunut nuppi

Eilisen jälkeen en kuvitellut että tuuli jatkuisi samanlaisena tai että se vielä pahenisi. Niin vain kävi. Jo yöllä tuuli ja aamulla, kun puoli yhdeksän aikana lähdin totesin heti että  voin unohtaa lyhyen ja helpon päivän. Keskinopeudesta voi päätellä että lujaa ei menty milloinkaan. Tuuli piti huolta siitä että ei myötämäkeenkään voinut paljon nopeutta saada. 

Onneksi lämpötila on vähän laskenut, joten 4,5 litraa juomaa riitti tälle päivälle. Söin aamulla kunnon aamiaisen, muuten en olisi päässytkään perille tänään. Maisema on nyt aivan paljasta, joten muutamaa joenuomaa lukuun ottamatta ei leiriytymispaikkoja juuri löydy.

Maisemat olivat melkoisia, valitettavasti mielentila ei ollut aivan hyvällä tasolla vastaanottamaan maisemavaikutteita. Ennen Karrathaa on tasankoa, joka on kuin lentokenttää. Siellä täällä on vuorentynkiä, jotka nekin ovat rapistumassa ja murenemassa. Maksimissaan ne nousevat pariin sataan metriin. Ne muodostavat ”vuori”jonoja mutta yksittäisiä, keskellä tasankoa olevia ”huippuja” on myös.

Kiroilin mielessäni kaikkea...
Tulin Karrathaan mielessäni kiroillen kaikkea: tuulta, kaupungin sijoitusta ja niin edelleen. Viimeinen harmistuksen aihe oli se että keskusta oli aivan asutuksen loppupäässä, joten oli ajettava liikenteen joukossa aika pitkään, ennen kuin pääsi perille. Turistitoimisto ei ollut auki, mutta olin huomaavinani yhden motellin. Kun melkein pimeässä löysin sen vastaanoton, se olikin hienompi Karratha International Hotelli, jonka nimessä tuota Hotelli sanaa ei ollut olenkaan. Hotellista kun Australiasta on monenlaisia mielikuvia.

Menin siis kyseisen majoitusliikkeen aulaan, vessan kautta, peseytyen. Kaksi virkailijaa oli hoitamassa asioita, kunnes tuli kolmas, kenties jonkinlainen pomo, joka kohteliaasti kysyi olenko vain huvikseni katsomassa paikkoja vai miten voisi auttaa. Kysyin motelleista, ajattelin että olisi nyt hyvä monen päivän jälkeen saada tyhjät akut ladattua. Ehdotti 5 km:n päässä olevaa CP:tä jonne soitti. Siellä chalet eli mökki maksoi 95 A. Kun kerroin että 5 km on pimeässä (ja väsyneenä) pitkä matka, lupasi 150 A:n huoneen 95 A$:lla. Sinänsä hyvin oivallettu. Luulen kuitenkin että huomenna löydän hyvän hinnan teltalle, sillä varmaankin jään tänne toiseksi yöksi. Huomenna aion ajaa niin vähän kuin mahdollista. Vien pyörän huoltoon. 

Mies on teknisesti tyydyttävässä kunnossa. Ainoastaan polvet ovat ylikuormittuneet. Jonkin verran myös nuppi, joka ei ole osannut sulattaa tyhmää ja jatkuvaa vastatuulen huminaa korvissa. Huomenna menen parturiin, vien pyörän remonttiin ja löydän uuden majapaikan kenties CP:stä. Lauantaina sitten olen taas tien päällä kohti Port Headlandia.

Nanutarran Roadhouse - Fortescue Roadhouse.
Ärsyttävä vastatuuli ja hiprakassa oleva Roadhous:in emäntä

Neljän aikana ajattelin aloittaa päivän valmistelut jotta olisin liikkeellä heti kuuden maissa. Nyt kun on näin kuumaa, on parasta olla mahdollisimman paljon liikkeellä viileämpänä aikana. Uni kuitenkin voitti ja puoli kuuden maissa sitten aloitin aamiaisen ja tavaroiden pakkaamisen siinä ohessa. Yöllä mullikat olivat alueella ja heräsin kun ne söivät ruohoa aivan teltan vieressä.

Lähdin liikkeelle varttia vaille seitsemän. Hyvällä vauhdilla olemattomassa tuulessa menin kolmisen kymmentä kilometriä. Sitten hetkessä, aivan kuin avaimesta kääntäen alkoi vastatuuli. Tuuli oli tasainen ja voimakas, tie meni aluksi pohjoisen suuntaan joten tuuli etuoikealta. Kun tie vähitellen kääntyi, tuulesta tuli vastainen. Tuulen voimakkuus vaihteli päivän mittaan, mutta se ei loppunut milloinkaan. Ruokatauon aikana pyörä kaatui kun pieni trombi iski siihen kiinni. 

Toivottoman hidasta matkantekoa...
Välillä matkan teko näytti toivottoman hitaalta. Sitten taas nopeus parani kun tien reunaan tulia pensaita vähän suojaamaan. Loppujen lopuksi olin perillä 17.30. Olin päivän aikana juonut noin 8 litraa nestettä. Jostain syystä en ollut kovin väsynyt matkan päätyttyä vaikka matkan varrella monta kertaa kiroilin mielessäni miten hitaasti matka edistyy.  

800 000 eekkeriä ja 12000 lammasta
Fortesquen Roadhouse oli mielenkiintoinen tuttavuus. Bensa- ja myymälätiskin takana oli vanha rouva. Laittoi country-musikia vähän pienemmälle ja kaljatölkin pois kun tulin sisälle. Rouva oli selvästi pienessä hiprakassa. Otin telttapaikan. Rouva kertoi että tavernan puolella saa ruokaa sinne puoli kahdeksaan saakka. Rutiinien jälkeen lähdin syömään. Tiskin takana oli lähimain 70 herra. Oli sekä paikan että Mardy-aseman omistaja ja johtaja Barry. Hänelläkin oli kaljapurkki kädessä. Hän oli mukavan ja leppoisan tuntuinen, jota vastoin rouva aikaisemmin oli vähän kyllästyneen oloinen. Aseman koko on 800.000 eekkeriä. Lampaita on 12.000. Monet hommista on annettu alihankkijoiden tehtäväksi. Fortesque asemaa ovat vaimonsa kanssa pitäneet 28 vuotta.

"You look silly"
Rouva tuli myös tavernan puolelle, bensa- ja muut asiakkaat olivat jo vähentyneet. Söin listalta pihvin, oli aivan kelvollinen ilman ihmeellisyyksiä. Paikalle tuli myös yksi lapsista, Alan. Näköjään perheessä on tapana soittaa suuta varsin vapaasti. Rouva valitti Alanille että ei saanut äitienpäivälahjaa kuin kahdelta lapseltaan. Alan antoi samalla mitalla, mutta eivät kai olleet kovin tosissaan. Minulle rouva antoi parikin hyvää neuvoa. On täysin mieletöntä kiertää polkupyörällä Australiaa. Toiseksi laittamalla kangaspalan kypärän alle vältän kypärän aukoista tulevat ruskettumiskuviot. Näyttävät kuulemma ”silly”.

70 km ennen Nanutarran RD, Nanutarran Roadhouse.
Täplä katossa ja Dingo ulvoo

Aamu tuli, ja lähtö jäi tavanomaisen myöhäiseksi vaikka olenkin puskassa. Lehmiä ei näkynyt, lintuja kävi aamulla ihmettelemässä, joku istui katolla ja näin kuinka aamun sarastuksessa tuli katolle täplä. Aamuyöstä kuulin kanssa suden ulvontaa muistuttavan äänen, joka oli todennäköisesti dingo.

Totesin että kärryn rengas oli aika tyhjä, joten siihen piti lisätä ilmaa. Samalla totesin että takarengas on mennyt viimeisellä sadalla kilometrillä huonoon kuntoon. Kudokset näkyvät parista paikasta ulospäin. Asialle on tehtävä pikimmiten jotakin, vasta Karrathassa saan varsinaisen ratkaisun, siellä saa renkaita.

Tukeva aamiainen
Aamiaiseksi söin tukevan spagetti/lihapulla-annoksen, joka muuten oli hyvä, mutta valmistaja Heinz ei ollut malttanut olla laittamatta mukaan paljon tomaattikastiketta. Energiaa paukusta lähti ja olikin kylläinen olo. Maito, jota oli jäljellä ja jota säästin kahviin, oli yön aikana menettänyt osan juoksevuuttaan. 

Tiellä matkantekoa hidasti kääntynyt tuuli. Joka oli ollut muutaman päivän puolellani oli nyt vastaan. Keskinopeus putosi  viisi kilometriä tunnissa, mutta asialla ei ollut juuri vaikutusta, koska Nanutarra oli päämääränä.

Joki joka ei laske minnekään
Pari kilometriä matkaa tehtyäni ylitin sillan joka kulki Yannarie River´in yli. Joki on siitä mielenkiintoinen että sillä on kaksi päätä, alku ja loppu, mutta se ei laske minnekään. Normaalisti se on kuiva, vain monsuunien aikana virta täyttyy vedellä joksikin aikaa. Samaan aikaan vettä on melkein joka puolella, melkoinen osa tiestäkin peittyy veden alle. Sitä varten tien varrella on asteikoin varustettuja mittakeppejä, jotta tietää voiko yrittää ylittämistä.

Laakerit ovat väsähtäneet
Pariinkin otteeseen huomasin, että jokin ikään kuin jarrutti, mutta en löytänyt mitään syytä. Olin jo suunnitellut, että ensimmäinen homma perille päästyä on vaihtaa etu- ja takarengasta keskenään. näin huonossa kunnossa olevalle takarenkaalle tulisi kevyempi homma ja se siten kestäisi varmaan Karrathaan. Renkaan vaihtoja tehdessäni huomasin, että etupyörän laakeri oli jäykän tuntuinen. Se takerteli aivan selvästi. Otin laakereiden suojakumit pois mutta mitään ei löytynyt. Menin Roadhousen korjaamoon (täällä sellainen on) ja lainasin vähän työkaluja. Sain navan auki ja totesin että laakeripinnat ovat erittäin pahasti kuluneet. Laitoin lisää rasvaa ja säädin välyksen sopivaksi. Karathassa laakerit on vaihdettava jos aikoo saada matkan jatkumaan, sen lisäksi että uusia renkaita on saatava sekä peräkärryyn että pyörään. Karrathaan on enää kolmisen sataa kilometriä, mutta on siinäkin rakkineelle kestämistä.

Haluan pian ja mahdollisimman kauas tästä ryöstöpaikasta. Lähden aamulla viiden maissa, niin minulla on mahdollisuuksia päästä Fortelesqueen saakka. Huomenna. Sen jälkeen Karrathaan on enää 100 km. Matkaan on tullut lisää paineita

Minilya Roadhouse-70 km ennen Nanutarran Roadhouse.
Mahtavat termiittikekometsät ja rengasongelmat

Ajattelin lähteä aamulla hyvissä ajoin, mutta niin se vain meni lähelle yhdeksää ennen kuin olin tiellä. Meno maistui eikä aamu tuntunut mitenkään erityisen lämpimältä. Juttelin Irmelan kanssa hetken aikaa, hän kertoi jatkosuunnitelmista auton vuokraamiseksi. Kertoi että Nanutarrassa ei ollut juuri mitään muuta kuin juomia. Olivat saaneet ostettua vähän leipää. Tarjosin heille juustoa koska minulla on sitä aika paljon.

Termiittien maailma
Viitisen kymmentä kilometriä lähdön jälkeen maisema muuttui. Tuli kivikkoista ja karua. Samalla alkoi näkyä myös muutaman metrin korkuisia termiittikekoja. Niitä oli viidenkymmenen kilometrin matkalla tuhansia, joissakin paikoissa ne olivat aivan metsänä. Kuinkahan monta termiittiä niissä asustelee? Kotieläimiä on täällä tielläkin, aitoja ei kai ole rakennettu joka paikkaan. Yhdessä paikassa lehmä oli jäänyt auton alle. Se oli pullistunut ja sieraimista pulppusi nestettä. Vaihtelua muihin raatoihin.

Pyörän korjailuun meni aikaa muttei tupakkia
Sitten alkoivat ongelmat. Peräkärryn rengas alkoi pitää ääntä, kun meni tyhjäksi. Olin Nanutarran aikataulussa, mutta kun rengas tyhjeni, oli selvää, että matkalla yövytään. Uudempi peräkärryn rengas on nappularengas.  Tarkoitettu kai lähinnä tenavien pyöriin. Kova lasti ja suuri paine olivat tehneet sen, että renkaan sisäpuolella kudokset olivat alkaneet irrota hangaten sisärenkaan rikki. Onneksi minulla oli jäljellä vanha rengas peräkärryn alle nippusitein kiinnitettynä. Siitä sain nyt toimivan renkaan (yhden paikkauksen jälkeen). Kovin heikkoa tavaraa ovat nämä renkaat, sisärengaskin oli melkein poikki, siinä oli ”jatkosauma” josta se oli auennut. Jouduin irrottamaan vanhan paikan, jotta sain uuden ja suuremman tilalle. Aikaahan siinä meni muttei tupakkia. Sunkist´ia taisi mennä. Se on Pepsi Companyn paras juoma, erinomaisen hyvä jäisen kylmänä. Selvästi parempi kuin huurteinen.

Maisemat muuttuivat, tie meni ”dyynien” yli noin kilometrin parin välein, eikä missään ollut sopivaa leiriytymispaikkaa. 150 km:n jälkeen oli yksi puska-alue, joka antoi näkösuojaa tielle päin. Täällä on karja tallustellut koskapa läjiä (kuivia) on tiheässä. Maa on punaista savea, joka kastuessa muuttuu aivan liejuksi. Kuivana siihen ei saa juuri teltan tikkuakaan. Kun aurinko on laskenut, on teltassa jo siedettävää. Kärpästen takia jouduin tulemaan telttaan heti sen pystytettyäni, jouduin pyyhkeellä kuivattelemaan itseäni. Tuli samalla pesua, suihkua ei valitettavasti ole käytettävissä.

Huomenna 70 km Nanutarraan, sitten eteenpäin, jollei tule otettua iltapäivää vapaaksi. Sekään  ei oikein puhuttele, vaikka voisin tietenkin jatkaa kirjan lukemista (luin jo Bulldust and Pedal Powerin, ostin ajankuluksi Carnarvonissa Martin Cruz Smithin Polar Starin, 1 kg).

Huomenna nähdään. Tulevatkohan lehmät tervehtimään vierasta?